Yhtäkkiä olit edessäni.
Lämpimänä, ymmärtäväisenä.
Kuin laavu, joka väsyneen vaeltajan tavoittaa.
Tartuin sinuun kuin hukkuva ajelehtivaan puuhun.
Annoit takertua vaikka sisälläsi myllersi.
Et halunnut satuttaa mutta halusit mennä.
Nyt kun et ole enää lähelläni,
et ole enää kanssani, tunnen orpouden, mutta tiedän että näin on parempi.
Liian erilaiset eivät sovi samaan muottiin...
Silti hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Selite:
"Esko Mörölle"...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi