Kaulakoru

Hän veti hitaasti käden pois taskustaan. Avoimella kämmenellä tytön silmien alla lepäsi suuri sydämen muotoon hiottu punainen rubiini kultavitjoissa. Suuret ruskeat silmät katsoivat ihmeissään korua, toinen käsi nousi hitaasti kaulalle, kuin kokeillen miten koru siihen sopisi. Sormet kohtasivat vain paljaan kaulan, mutta silmät kuvittelivat välkehtivää kiveä kaulalle.
Kreivin silmät tarkkailivat koko ajan tytön ilmeitä ja hymynkare nousi hitaasti hänen huulilleen, nähdessään punan värjäävän Margaretin poskia.
”En minä…voi…ottaa mitään noin kaunista ja arvokasta. Enhän minä…” Margaret katseli hämillään sormenpäitään ja koitti rauhoitella itseään.
”Miksi et?” Kreivi kysyi päätään kallistaen, mutta piti silmänsä tiukasti Margaretissa. ”Se on kulkenut suvussamme sukupolvelta toiselle, nyt se kuuluu sinulle. Sinä saat sydämeni, sinä saat tämän.”
”En minä ole sitä ansainnut, enkä sitä halua. Minulla ei ole mitään oikeutta siihen.”
”Miten niin ei ole oikeutta? Se kuuluu sinulle, niin kuin kuuluu sydämenikin. Ne molemmat lepäävät tässä kädelläni. Sinun tarvitsee vain sanoa: kyllä.” Kreivi sanoi.
Margaret tajusi kyllä miten suurikunnia Kreivin kosinta oli ja nyt hän vasta tajusi omatkin tunteensa tätä kohtaan, mutta hän ei voinut suostua. Kieltäytyminen koski liikaa hänen sydämeensä, mutta myöntyminen olisi ollut vielä pahempaa, ei vain hänelle vaan myös Kreiville. Suunnaton rakkaus joka hänen sisällään riehui, oli niin ihanaa, mutta hänen oli päästävä siitä tunteesta eroon ennen kuin se ottaisi liian suuren vallan. Ellei se ollut jo ottanut. Kreivin käsi nousi koskettamaan Margaretin poskea joka helotti vielä punaisena. ”Miten ihanalta hänen kosketuksensa tuntuukaan” Margaret ajatteli ja sulki silmänsä. Sormen hyväily poskella oli niin viekoittelevaa, intohimoista, että kylmiä ja kuumia väreitä kulki tytön kehossa, kuin taistellen siitä mitä pitäisi tehdä. Kreivi kiersi tytön taakse kepein askelin ja asetti rubiinin hänen kaulalleen.
Kivi oli kylmä ja aika painava, mutta lumoavan kaunis.
Kreivin kädet viipyivät Margaretin kaulalla ja kun tyttö nosti kätensä koskettamaan sitä, Kreivi käänsi tytön ympäri ja suuteli tätä huulille niin intohimoisesti ja voimakkaasti, että Margaret melkein pyörtyi onnellisuudesta. Silmien, nenän, huulien ja kaulan peityttyä suudelmiin kummatkin olivat hengästyksissään, mutta katsoivat onnellisina toisiaan. Kreivi puristi tyttöä tiukasti itseään vasten, eikä laskenut katsettaan tämän kauniista ruskeista silmistä.
Margaretkin tuijotti onnen vallassa Kreiviä silmiin. Nuo siniset silmät jotka kerran olivat olleet täynnä ivaa ja vihaa, niin jäätävät, mutta kiinnostavat olivat nyt mitä lempeimmät ja kauneimmat mitä hän oli koskaan nähnyt. Iva oli tiessään ja rakkaus ja kaipaus paistoi niissä sellaisella voimalla, että sitä ei Margaretkaan tajunnut.
Suuresta kirjastohuoneesta, jossa he seisoivat, oli nyt tullut maailman ihanin paikka. Suudelmien täyttämät minuutit, sydämen lyöntien täyttämät sekunnit, olivat ihaninta aikaa.

*...sensuroitu...*