Rakkaus vai raha

”Sinusta voisi tulla hyvä emäntä suureen taloon.” Toteaa Gideon Vivealle kun he kahdestaan katselevat pelloille aitaseipään luona.
”Minusta? En tiedä vielä mitä edes haluaisin olla. Haluan miettiä sitä vasta myöhemmin.”
”Eikö se sitten houkuta sinua?”
”Haluan opiskella. Minusta voisi tulla vielä jotain, jos siihen annettaisiin mahdollisuus.” tyttö sanoo ja painaa hymyillen silmänsä maahan ja käy istumaan Gideonin vierelle.
”Pieni tyttö ja suuret unelmat!” poika naurahtaa, mutta vakavoituu samassa.
”En minä nyt niin pieni tyttö enää ole. Olen jo 14 vuotta.” Vivea toteaa kääntäen katseensa pojen silmiin jotka hymyilevät hänelle suopeasti.
”Pieni tyttö sinä olet silti minulle. Yhdeksän vuoden ikäero laittaa minut katsomaan asiaa toisesta kantista. Mutta eikö sinua kiinnostaisi maatalon emännän paikka, jos semmoinen olisi tarjolla?”
”Oliko tuo niin kuin kosinta? Kerrankin sinä saat minut tuntemaan itseni liian nuoreksi. En ole ajatellut meneväni vielä naimisiin, en vielä vuosiin. Koulukin on vielä kesken.” Silmät miettivät minne katsoa, samalla kun ohut puna leviää sileille auringon värjäämille poskille.
”Ehkä kosinkin.” Poika toteaa tarkkaillen tytön kasvoja koko ajan. ”Mutta en minä vielä mitään suurempaa odotakaan. Tahdon vain olla lähelläsi – näin.” Gideon vetää tytön kainaloonsa ja antaa hellän suudelman hiusiin. ”Näin on hyvä.”

”Miksi Aino ei sinulle kelpaa? Suuren kartanon ainoa perijätär ja sinä vain mietit mitä tehdä.”
”Minä en mieti mitä tehdä, minä teen mitä itse haluan ja milloin halua. Ja Aino perintöineen ei kuulu minun suunnitelmiini, äiti!” Gideon sanoo äidilleen palattuaan kotiin ja kuultuaan Ainon perheen kosineen Gideonia hyvien naimakauppojen merkeissä.
”Miten niin ei kuulu suunnitelmiisi? Mitä sinä sitten meinaat? Jonkun käyhän tytön heitukan, kylältäkö ajattelit tuoda tänne sukua jatkamaan, vai? Äiti huutaa pojalleen vihaisena. ”Sinun olisi korkea aika ottaa jo itsellesi vaimo, ja tässä semmoinen olisi. Tarpeeksi hyvä saadakseen olla osa Hirsikangasta ja sinä osa kartanoa.”
”Mutta minua ei kiinnosta Aino, eikä hänen perintönsäkään.” Gideon toteaa aivan tyynenä, katsellen äitinsä punehtuneita kasvoja.
”Mutta minä en salli sitä, eikä isäsikään, tai kukaan muukaan tässä perheessä.” Serafina sihahtaa.
”Se on teidän huolenne, mutta kuten jo sanoin, minulla on muita suunnitelmia.” Gideon sanoo ja lähtee huoneesta sulkien oven perässään.

Kevät tuuli keinutteli hiljalleen vehnää pelloilla ja Gideon nojasi aitaseipääseen ajatuksiinsa vaipuneena ”tämä kaikki on joskus minun. Tarvitsen jonkun huolehtimaan siitä kanssani, eikä se joku ole Aino…eikä se ole Aino.” Näissä mietteissä ollessaan takaa alkoi vähitellen lähestyä varovaiset askeleet jotka pysähtyivät parin askeleen päähän.
”Hei” sanoi varovainen, mutta iloinen ääni.
Askeleet kuullessaan Gideon ei ollut vielä jaksanut kääntyä, mutta nyt hän kääntyi ja katsoi suoraa kohti Ainoa, tyttöä jota oli ajatellut, mutta ei valinnut. ”No, hei! Mitäs sinä täällä teet?”
”Ajattelin tulla katsomaan sinua, kun muutenkin täällä tuli käveltyä. Mitäs sinä mietit noin syventyneenä?” Aino kysyi iloisesti ja näytti kuin hänen silmänsä olisivat voineet kilpailla kimalluksellaan auringon kanssa.
”Kunhan vain mietin kaikenlaista. Ei se mitään erityistä ollut.”
”Mitä sinä vastasit perheeni…tai minun kosintaani? Taisit miettiä sitä. Ajattelin sinun tulevan suoraa kertomaan vastauksesi minulle, mutta sinua ei kuulunut, niin minä ajattelin tulla sinun luoksesi.” Tyttö katselee Gideonia vähän epäilevästi, mutta kuitenkin hymyssä suin, osittain itsevarmasti ja tyytyväisesti.
Gideon kääntyy taas pellolle päin, laskee kätensä aitaseipäälle ja huokaa syvään.
”Mitä tuo sitten tarkoitti?” Aino kysyy ja siirtyy hänen viereensä nojaamaan.
”Ei siitä tule mitään.”
”Mitä? Mistä ei tule mitään?”
”Tästä ei tule mitään.” Hän kääntyy tytön puoleen ja katsoo tätä silmiin. ”Ei meistä mitään tule.”
”Ethän sinä edes yritä.” Aino huudahtaa.
”Se et ole sinä… se et ole sinä.”
”Mikä minä en ole?” tyttö kysyy peloissaan ja ihmeissään.
”Minulla on emäntä kasvamassa omalla kylälläni, minun ei tarvitse tulla etsimään niitä toisilta kyliltä. Minä en sinua rakasta ja sinäkään et rakasta minua. Minulla on jo emännän alku täällä. Mene sinä etsimään miehesi muualta. Ystävänäsi voin olla tukenasi, mutta minua ei omaisuutesi etkä sinä kiinnosta. Tästä ei tule mitään.”
Tyttö räpytteli kummastuneena silmiään ja loittoni miehestä jonka oli luullut tuntevansa niin hyvin, jota oli luullut rakastavansa ja jonka oli luullut rakastavan häntä. Mutta kun hän eikä hänen omaisuutensa kiinnostaneet Gideonia, hän oli aivan ihmeissään ja tyrmistynyt.
”Tiedätkö sinä nyt tosiaan mitä sinä hylkäät?” tyttö tiuskaisi epäuskoisena.
”Olen siitä aivan varma. Olen varma siitä, että me tulemme olemaan huomattavasti onnellisempia erillämme.”

*...KESKEN...*