minä rakastan sateisia aamuja
kun sinä vielä nukut
puhut paljon unissasi
minä keitän vettä kahviini
ja teen sinulle toasteja
herään aina ennen sinua
rakastat unta
niinkuin karhut talviunillaan
minä
viime aikoina en ollenkaan
ole saanut unenhännästä kiinni
mutta onneksi kohta on kesä
eikä tarvitse enää nukkua
jäin kiinni
siihen toiseen pisteeseen joka kiertää yksinään avaruudessa
sinun ruskeanvihreissä silmissäsi
ja yöllä heräsin
ja katsoin sinua
salaa hipaisin selkääsi
salaa piirsin siihen sydämen
minä rakastan näitä sateisia aamuja
kun heräät
ja kaappaat minut syliisi
ja saat minut nauramaan
vaikka minä kovasti aina väitän
että juttusi ovat kovin tyhmiä
eivät ne oikeasti ole.
(sinä vain olet
niin saatanan jäärä suomalainen mies
aina silloin tällöin
etten sinusta selkoa saa)
mutta minä rakastan näitä sateisia aamuja
jos olisi minusta kiinni
olisin sinussa kiinni
ja olisit siinä vielä huomenna
ylihuomenna
ja senkin jälkeenkin
olisitko?
minä toivon salaa.
ja piirtelen öisin pieniä sydämiä selkääsi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sateisissa aamuissa on todellakin jotakin Säväyttävää, jotain Enemmän.
Niin on muuten tässä runossasikin.
Kaunista runokieltä.
Tämä runo täytyy näyttää sille saatanan jäärälle.
Onpahan todella kaunis rakkausruno. Niin täynnä erilaisia kuvia siitä, mitä on rakastaa. Pidin tästä kovasti. Hellyyttä täynnä, ja tietenkin sitä rakkautta jokainen sana. Kaunista.
harvoin sateiset aamut on tuntuneet yhtä hyviltä kuin tässä runossa. lämmin ja leppoisa tunnelma pitää otteessaan koko tekstin ajan.