"Tämä on minun elämäni."

Elämä. Jokaisella valitettavasti on sellainen. Jotkut pitävät siitä, suorastaan rakastavat, ja toiset vihaavat sydämensä kyllyydestä. Mutta erikoista on se, että se ei ole kellään samanlainen. Kaikilla se poikkeaa ainakin hieman toisten elämästä. Vaikka sinulla olisi kaksonen ja kaikki pitäisi teitä aivan samankaltaisina, se on valetta. Teillä on erilaiset elämät. Ystävystytte ja rakastutte eri ihmisiin, ja vietätte aikuiselämänne eri kattojen alla eläen aivan erilaista elämää. Oletko koskaan kuullut lausetta ”Tämä on minun elämäni” ? Se on eräs yksi maailman typerimmistä lauseista, koska ethän sinä voi esitellä elämääsi perin pohjin kenellekään. Elämä ei ole huutokauppatavara, vaikka monet vapaudenriistäjät ja orjuuttajat niin luulevatkin. Elämäsi ei ole tässä. Se ei ole konkreettisesti näkösällä, vain sinä olet. Sinun elämäsi on pääsi sisällä. Ajatuksesi, haaveesi, tunteesi, kokemuksesi, kaikki. Niitä sinä et voi koskaan kuvailla kellekään sillä samalla voimalla ja innolla kuin olet ne itse kokenut. Siksi monet hauskat tai surulliset jutut menettävät hohtonsa, koska et voi kuvailla tunteita sillä tavalla, että toinen voisi täysin samaistua niihin ja samalla asettaa itsensä kyseisen henkilön paikalle. Jos nyt kuvailisin sinulle kuinka hirveä olo minulla oli viimeyönä, kun migreeni takoi päätäni, suussani maistui oksennus, itkin kaksi tuntia ja lopulta luhistuin peilin eteen ruman ruumiini kurkistaessa minua sieltä vastaan, et todennäköisesti välittäisi paskaakaan. Se oli minulle elämäni yksi hirveimmistä hetkistä, ja usko pois, niitä on monia. Siltikään sinä et voi ymmärtää, kuinka suunnatonta itseinhoa, vihaa, pettymystä ja epätoivoa tunsin. Jos jossakin vaiheessa elämääni minun pitäisi sanoa ”Tämä on minun elämäni”, se olisi todennäköisesti se hetki, kun stereoista pauhaa epätoivoinen ja melankolinen musiikki, ja istun itkien vessan lattialla. Silloin minä olen pohjalla. Minä asun siellä.