Anteeksipyyntö

Anteeksipyynnöksi
toin rasian suklaata.
Tiedän;
ei se riitä.
Kuuntelehan:
laskin siitä
jokaisen konvehdin.
Niitä on
yhtä paljon kuin aviovuosiamme.
Pyydän että syöt ne.
Nautiskele.
Niele ne.
Ulosta ne.
Sitten rasia on tyhjä.
Sinne voimme valmistaa uudet konvehdit
ummehtumaan
kukaties
odottamaan pilaantumista -
kuten me -
mutta ainakin jonkun aikaa
niiden pinta kiiltää.
Monilla
on himo suklaaseen.
Miksei meilläkin?
Emmekö voisi
vaihteeksi
olla kuin muut?
Edes nämä viimeiset vuodet.
Meillä on aikaa erkaantua
kun mätänemme letkuissa
tai kun toinen leskeytyy
sukulaisten riesaksi.
Mutta nyt!
Ethän,
rakas,
sulje suutasi, vatsaasi, sydäntäsi
kulinaristisiltä himoilta
jotka meille aamenella siunattiin.