Uniempatia

Valojen sammuessa, verhojen laskeutuessa
Äiti Maa kietoo itsensä pakkasen vaippaan
Sisälläni tunne palaa häviämättömänä
Korventaa itseni kiinni makuupeitteisiin
Siirtyessä toisen maailman kierteisiin

Tänä yönä toivon tapaavamme uudestaan
Jos pakkanen jäädyttäisi meidät kiinni toisiimme
Jääden äärettömiksi ajoiksi yhteen paikkaan
Täydentäen toisiamme ollessamme samassa pisteessä
Lopettaa keinuminen tukalassa kierteessä

Tänä yönä toivon etten herää
Maailmamme kohtaavat kerta kerran kovempaa
Pystyt antamaan maailmassasi paljon parempaa
Tilaa, jossa voi hengittää ja on hyvä olla
Yliviivaten käsitteen plus miinus nolla

Aion viimein paljastaa sinulle kasvoni
Ja riisuutua turhasta painosta edessäsi
Antaa silmäsi lukea tuomioni ja eheyttää sieluni
Ei tarvitsisi häpeää peitellä ulkosalla
Eikä kerätä rohkeutta heittää ensimmäinen kivi ikkunaasi

Huuleni vapisevat lähestyessäsi minua
Päiviä olen opetellut puhumaan kieltäsi
Pelännyt antautumista armoillesi
Ajatellen kosketuksen olevan kuin kuoleman suudelma

Nyt, täällä, tässä pisteessä, tässä hetkessä
Täytyn halutusti jännityksestä ja euforiasta
Sinussa kiinni, hengityksen muuttuessa höyryksi
Kunnes valo sarastaa, katto yllämme repeää kahtia
Paluu takaisin omaan maailmaan muuttaa ilon suruksi

Päässä mielikuvat ruokkivat riippuvuutta
Kuinka voisimme lähentyä toisiamme paremmin
Oppia puhumaan, tuntemaan, tutustumaan, rakentamaan
Antaa kaiken painavan kadota
Toistemme lihaa himoita
Syödä toisiamme kuin eläimet
Jakaa surumme ja ilomme, huutaa
Murtua, kasata takaisin kasaan
Yliviivaten käsitteen plus miinus nolla.