Sotahuuto

vasta sateen kolkuttaessa ikkunaan,
herään tähän hetkeen
vain kellon vaimea tikitys,
erottaa sekunnit tunneista
miten vihaankaan tätä hiljaisuutta

yö saapuu metsän reunaan
ja hiljaisuus vain syvenee
käperryn pelon sylissä peiton alle,
se suutelee silmäni kosteiksi

Totuus nauraa jossain kaukana:
"Tuhon omia olette Te sokeat"
sen verenhimoinen, ahnas armeija,
kylvää tänne vihaa ja kauhua

nuo saastaiset matelijat!
pitävät meitä pilkkanaan