maailmakuvani värittyi seinille täysin uusin sävyin,
hyväksyin viimein että haluan sinua
kovempaan kipuun lääkkeetkään ei vieneet sitä kauemmas
eikä pienet veritahrat paperinenäliinoissa
maailma lasittui aivan ihooni kiinni
murtumatta hengittäessä
kuristaen kaulavaltimoni niin, ettei veri kiertänyt
enää korvan rustossa
tuntui väärältä kirjoittaa paljas paperi täyteen
rumempia, sarkastisempia sanoja kuin koskaan ennen
ja kun niitä ei ollut tarpeeksi, siltikään
omistin loppuni sinulle, turhaahan tuo, enää siinä vaiheessa
mutta ehkä osaisit arvostaa ajatusverkkojani
enemmän kuin muut
synkkää, sanoit
haluten kysyä miksi.
nämä ajat ovat meitä vastaan
samoin kuin yhteiskunta
sinun ei tarvitsisi välittää heistä
kun minäkin olen tässä
olen tässä näethän, ethän?
muistin liian selkeästi
viimeisen aamun jonka jälkeen
sanoit ettet halua nähdä minua i–k i–n ä
koska ahdistan kuin kiristyvä köysi
ja kyselenkin aivan liikaa
ihmiset muuttuvat
enkä minä jaksaisi enää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
