Ajatukset sanoiksi.

Hapuilevia sanoja, satuja, sanontoja.
Maailma älä jätä minua!
Vaik se on jo jättänyt, selkänsä kääntänyt.
Kohtaloni puolestani päättänyt.
Syytöntä syyttänyt.
Vihan siemenen minuun kylvänyt.
Loppu ihmisiltä ymmärrys ennen, kun se alkokaan.
Yksin pimeydessä on raskasta vaeltaa.

Päivät harmaita tai mustia,
eikä näkyvissä muutoksia.
Päivästä toiseen samaa ankeaa arkea.
Liika tuhlattuja tunteja.
Olen sisältä kuollut ja
sulla varmaan on mielenterveysongelmia,
jos satut pitämään mun kaltasesta miehestä.
Liikaa ajatuksia pyörii taas mielessä.
Silti vielä hengissä, näissä kengissä.
Maailmassa näköjään tapahtuu ihmeitä.
Yksin sitkeä. Sisäänpäin itken ja
yritän pystellä vielä suht koht järjissä.
Elämäni ei ole minun päätettävissä.
Aina joku muu pitelee sitä omissa käsissään.
ja vie sen mennessään.
Toinen ihminen voi antaa sen elämääni tullessaan.
Tosin en osaa uskoa siihen itsekkään.

Kaikki on niin todellisen epätodellista.
Turha miettiä liikaa huomista,
kun tässä päivässäkin on vielä tunteja jäljellä,
mutta näin ne yksi kerrallaan taas häviää.
Eikä niitäkään ole jäljellä kohta enää.
En muista eilisestä mitään,
koska se ei merkitse mitään.
Ei mulla ole ketään, eikä mitään.
Kuka hullu pitää olla, että musta pitää?
Ei sitä kukaan voi tietää.
En edes minä, enkä halua ajatella,
kun ystäväpiiri on edelleen se nolla.
Pahaolla ja toisinaan vielä pahempi.
Näin mä puin ajatukseni taas sanoiksi.