Hän on kuin enkeli,
hänen hiuksensa huutavat sädekehää yläpuolelleen,
hänen selkänsä siipiä, joilla lentää.
Nämä ovat kauniita sanoja, joilla joskus olen itse kuvaillut rakasta ystävääni Ninaa.
En kuitenkaan koskaan arvannut, kuinka oikeassa tuolloin olin.
Tänään Nina ei enää ole keskuudessamme, hän on tuolla ylhäällä jossain,
siipineen ja sädekehineen.
Sädekehän hän sai ystäviltään, jotka olivat tärkein osa hänen elämäänsä.
Se hohkasi lämpöä, iloa ja valoa. Se oli se pieni osa hänestä, jonka hän jakoi muun maailman kanssa.
Se toinen, salaisempi, synkempi ja voimakkaampi osa oli jossain hänen sisällään, tuon sädekehän varjoissa, ja se oli täynnä surua, kaipausta ja tuhoisia ajatuksia.
Tämä osa sai pian otteen hänen koko elämästään.
Se jätti alleen koko sädekehän loiston, kaiken tuon ilon, onnen, jopa tulevaisuuden.
Tämä enkeli oli päättänyt, ettei enää jaksanut odottaa oman aikansa tulevan,
vaan hankki itse itselleen siivet, joilla lentää taivaaseen.
Näin tuo tyttö siis teki. Hän vaipui uneen, tietäen ettei enää koskaan heräisi.
Yöllä hänen sielunsa lensi pois hankkimillaan siivillä ja vei mukanaan onnen sädekehän ja kaiken muun hyvän tämän pimeyden keskeltä.
Jälkeen jäi vain kaikki viha, suru ja kaipuu,
kaikki jäi tähän ruumiiseen, joka ei enää koskaan noussut.
Jos Nina olisi jatkanut elämäänsä sellaisena, kuin se aiemminkin oli ollut,
hän olisi täyttänyt tänä kesänä 17 vuotta,
ollut yksi koulunsa parhaista oppilaista,
eikä olisi vieläkään näyttänyt kenellekään,
kuinka paljon hänen sisällään oli surua,
ja kuinka tuskallista hänen elämänsä jokainen tunti oli.
Me olisimme käyneet yhdessä uimassa,
polkeneet ympäri saaristoa,
maanneet nurmikolla ja
jakaneet jokaisen ajatuksemme.
Vaikka näin ei käynytkään,
vaikka kaikki loppuikin paljon surullisemmin,
nuo entiset iloiset hetkeni Ninan kanssa saavat vieläkin hymyn nousemaan huulilleni,
ja vaikka tiedän hänen olevan nyt siellä minne hän kuuluukin, en silti
voi olla toivomatta, että tämä enkeli olisi jaksanut olla, edes vielä vähän kauemmin, ihan vain tavallinen tyttö, täällä maan päällä.
Ehkä silloin tästäkin kesästä olisi voinut tulla yksi unelma lisää,
yksi satu, jonka taakse me olisimme yhdessä piiloutuneet todellisuudelta.
Minä en silti tule koskaan tätä ystävääni unohtamaan,
sillä hän opetti minulle ystävyyden merkityksen.
Ja hänen takiaan, olen oppinut pitämään nykyisistä ystävistäni kovemmin kiinni,
arvostamaan heitä enemmän.
Toivon teidänkin nauttivan yhteisistä hetkistänne,
sillä koskaan ei tiedä kuinka kauan nykyisyys kestää
ja jo huomenna, kaikki voi olla toisin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
