Ulkona on jo pimeä, eikä tänä yönä tule kuuta

Tyttö herää sängyssään avaten silmänsä. Kaikki on hieman utuista ja hän nousee istumaan.
Kun katse on tarkentunut, hän nousee kylmään huoneeseen. Äkkiä hän vetää lämmintä ylleen, mustaa tietenkin.
Aamiainen on runsas, paahtoleipää ja kaakaota.
Syötyään hän palaa huoneeseensa ja peittää kasvonsa meikillä.
Hän mustaa silmät vahvasti, jotta voisi peittää onnettoman katseen.
Hän kaivaa laukkunsa ja lähtee eteiseen. Hän pukee päällensä mustan takin, jota koristaa valkoinen merkki. Hän kietoo kaulaansa harmaan huivin ja sulkee kuulonsa musiikilla.
Hän kulkee kohti metroasemaa kylmässä syksyn tuulessa.
Ennen hän piti syksyn tuoksusta, mutta enää hän ei edes huomaa sitä. Se on kadottanut merkityksensä.
Metro on täynnä ihmisiä. Siellä haisee vahvana hiki ja monet hajuvedet.
Hän voi pahoin, mutta pääsee pian ulos.

Poika herää siihen, kun joku ravistelee häntä. Väsyneet kasvot ilmoittavat, että on aika mennä kouluun.
Hän pukee ja ottaa reppunsa. Kävellessään bussille hän ajattelee edellistä iltaa. Hän on liian väsynyt.
Bussi ajaa läpi tuulessa lepattavien lehtien.
Hän nostaa kätensä ja bussi pysähtyy. Poika kävelee bussin viimeiselle riville ja katselee ulos huuruisista ikkunoista.
Bussi ajaa eteenpäin, pysähdellen silloin tällöin ottamaan lisää ihmisiä kyytiin.
Hän vain istuu ja tuijottaa.
Päästyään pysäkilleen, hän on kuitenkin jo unohtanut edellisen illan tapahtumat.

Tyttö nousee ylös kivisiä koulun portaita.
Hän on kylmissään ja puhaltelee käsiinsä.
Voi, joku hänen ystävänsä viuhtoo häntä luokseen. Hän olisi toivonut saavansa olla vielä hetken yksin.
Hän kävelee tämän luokse ja puhelee niitä näitä.
Hän on aloittanut näyttelemisensä. Hän hymyilee ja kuuntelee, kun ystävä puhuu.
Sisällä häneen koskee.

Poika on jo täydessä vauhdissa ja keskustelee kavereittensa kanssa. Hän ei muista tapahtunutta, ja siksi hänen päivänsä alkaa hyvin! Hänellä on hauskaa, kun pääsee ahertamaan hyvien ystävien kesken ja omille ajatuksille ei ole aikaa.
Hän nauraa ja juttelee ystäviensä kanssa, eikä mikään paina häntä.
(Hänen siunattu unohduksensa)

Tyttö karkaa vessaan.
Hän ei pystynyt estämään kyyneleitä. Ne vain tulivat ja hänen täytyi juosta, etteivät muut huomaisi.
Hän tuijottaa kuvaansa peilistä.
Hän odottaa hetken, antaen kyynelten valua. Sitten hän ottaa paperia ja kuivaa kasvonsa. Hän peittää punoittavan ihon meikillä ja korjaa levinneen kajaalin.

Poika juttelee kiivaasti ystäviensä kanssa, kun he kävelevät bussipysäkille. Hän on kiinni puheenaiheessa.
Hän vääntää asiasta vitsin ja he kaikki nauravat yhdessä.
Ilma on yhä kylmä ja taivas harmaa.
Hän huomaa, että bussin tuloon on vain hetki. Bussin kaartaessa kulman takaa, hän toivottaa hyvästit ja sanoo, että he näkevät huomenna.
Hän kapuaa yhden kaverinsa kanssa bussiin ja niin matka jatkuu rupatelleen bussissa.

Tyttö kiiruhtaa ulos luokasta heti ensimmäisenä, ettei kukaan saisi häntä kiinni ja puhumaan.
Hän juoksee koko matkan metrolle. Kolme minuuttia seuraavaan.
Hän seisoo yksin ja keskittyy ajattelemaan jotain asiaa. Vain sitä asiaa, niin mikään muu ei saa tilaa hänen mielessään. Ei saa ajatella eilistä!
Hän keskittyy siihen niin kovaa, että hänen nyrkkiin puristetuissa käsissään, kynnet painavat kämmeneen haavoja.
Vihdoin metro tulee.

Poika jää ulos ystävänsä kanssa.
Hän nauraa ystävänsä kanssa ja he jäävät istumaan talon pihalle. Pian sinne tulee muitakin heidän ystäviään. He liittyvät hänen seuraansa.
Hän kuuntelee, kun he puhuvat päivistään.
Hänkin osallistuu keskusteluun ja juttua riittääkin pitkään. Hän värisee hieman kylmässä tuulessa ja vetää takkinsa kiinni. Hän ehdottaa, että he menisivät sisälle, mutta muilla ei ole kylmä. Hän nauraa toisten vitseille. He puhuvat tulevasta viikonlopusta ja siitä mitä silloin tehtäisiin.
Hän ehdottaa, että mentäisiin juomaan ja muut suostuvat. Muut polttelevat tupakkaa ja hänellekin tarjotaan.
Hän vetää henkeen röökiä.
Äkkiä hänen päähänsä tulee muisto: Hän ei pidä siitä, että poltat.
Häneen koskee.
Ja hän pistää hiljaisena röökinsä pois.

Tyttö kävelee metroasemalta poispäin.
Hän ajattelee, että enää ei sentään tarvitse piilottaa kasvoja.
Mutta, ei. Hänen takaansa syöksähtää tuttu, joka alkaa jutella hänelle.
Hän pukee naamarinsa jälleen ja kuuntelee hymyillen kaverinsa puheita.
Hän kävelee nopeasti ja pian hän kääntyy kotipolulleen.
Hän huutaa hyvästit ja kävelee pois.
Hän avaa talonsa ulko-oven.
Hän astuu sisälle.
Hän sulkee oven.
Hän vapauttaa ajatuksensa…
Hän murtuu.

Poika sulkee huoneensa oven.
Hän huomaa, että on jo todella myöhä.
Nyt, kun hän viimein on yksin, hän muistaa eilisen.
Hän muistelee kaikkia kauheita sanojaan. Kaikkia niitä syyttäviä sanoja, joita myös hänkin lausui.
Hän miettii onkohan hän yhä surullinen.
Hän katsoo ulos ikkunastaan.
Ulkona on jo pimeä, eikä tänä yönä tule kuuta.

Tyttö istuu huoneensa lattialla.
Hänen nojaa sänkyyn.
Hänen ympärillään on lammikko.
Kyynelten lammikko.
Hänen kädessään on kuva, jossa myös hän on. He halaavat ja hymyilevät.
Hänen poskillansa valuvat kyyneleet.
Hän kuulee kaikuna edellisen illan sanat…
Ja häntä ei enää ole.

Kunnes poika soittaa.
Tyttö vastaa.
He sanovat hei ja ovat sitten hiljaa.
Sitten puhkeavat anteeksipyyntöihin samaan aikaan.
He puhuvat pitkälle yöhön ja asiat sovitaan.
Jälleen rakkaus on voittanut.
He sulkevat puhelimen.
He käyvät sänkyihinsä.

Silti niin murheellista…

sillä yöllä hän nukkui pois.