Ei ollut autoa,
millä matkaan lähti,
vain taivaalla loisti yönkirkas tähti.
Kun reppu selässä,
lapsi sylissä alkutaivalta taittoi,
nousi rinnasta huokaus:
kuka ja miksi
näin kovan kohtalon meille laittoi?
Antrean asemalta
meidät härkävaunuun lastattiin,
naiset, lapset
ja vanhat harmaahapset.
Vaunun keskellä
kamina lämmitti,
nurkissa pakkanen paukutti.
Siinä lapset itkee
ja vanhat huokaa,
asemilla seistessä lotat toi meille ruokaa.
Kolme vuorokautta
siinä kun jökötti,
useampi meistä jo mökötti.
Vihdoin päästiin Kurikkaan
pohojalaasehen talohon,
oli kylmä ja nälkä,
lapsella housu märkä.
Takkatuli lämpöä antoi,
emäntä pöytään ruokaa kantoi.
Välillä takkaan puita heitteli,
porokahvit siinä meille keitteli.
Mutt' kauhistus, kun kahvia hörppäs,
rinnassa oudosti törppäs,
voi mikä hoppu,
nyt meistä evakoista tehdään loppu:
on kahvipannuun myrkkyä heitetty,
se kahvijauheella peitetty.
Siihen emäntä tyynesti huokaa:
"Aivan huoletta juokaa.
Mausteena kahvissa sarvia ja suolaa."
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin tämä oli kuin olis omaa äitiä kuunnellu.
Tosin sillon 4 lasta kainalossa ja nuorin 2vk ikänen ja jäivät tähän varsinais-suomeen, jossa me loput 6 vasta maailma nähtiin.
Kaunis kuvaus. Matkan voisin kuvitella olleen päinvastainen. Kiitos
Tässä on muutakin surua kuin 80-lukua. Mitä se on, kertoisitko sen minulle? osaan sitten vastata viestiisi. :)
Raskasta on aika ollut.
Luontevasti kuvattu.
Hienosti rustas hää kovista ajoista, vieläpä pilke silmäkulmassa.
kaunista kirjoitusta
menneistä ajoista
jotka toivottavasti ei
koskaan palaa