Västäräkinluinen veljeni

Nukut suu raollaan
kuin isä,
veljeni västäräkinluinen,

pitkissä käsivarsissasi
selkeästi erottuvat suonet,

niissä virtaa
meidän veremme.

Käyttäisit takkia,
nykyään on aina kylmä.

Ei kukaan muu voi milloinkaan
nauraa kanssani samalla nuotilla
katsoa maailmaa samanvärisillä silmillä
niin paljon samaa nähneillä

Ilman tarvetta pohjustaa
me puhumme sen kaiken
uudestaan ja uudestaan,

ja pitkät takkuiset hiuksemme
keräävät neulasia
samoista puista.