Elämän sävyerot

Nojaudumme eteenpäin kertoessamme kumpikin omia tarinoitamme, jotka nitoutuvat yhteen aluissa, ehkä lopuissakin, muttei koskaan keskikohdissaan suurine eroavine juonenkäänteineen. Jaamme illan hämärtyessä ja aamun varovaisessa valossa ajatuksemme, myötäillemme toistemme arvoja, sanomaa ja minä myötäillen, varovasti ja kaihoistasti, sinun unelmiasi. Lukuisista kadulta kantautuvista taustaäänistä kuulemme juuri ne samat koivujen lehtien havinat, postinjakajan saappaiden kahinat osuessaan aamuiseen asfalttiin sekä oravan kiipeilyseikkailuista kuuluvat rapinat. Sivuutamme ja korvamme kuuroutamme vanhan auton kolinalle ja työpäiväänsä aloittavalle rakennustyömaalle.

Meitä kuvaillaan jaksamattomasti samankaltaisiksi, esitetään yhtäläisiksi, jopa luonnehditaan toistemme peilikuviksi. Olemme kuin kaksi saman taiteilijan moniulotteista maalausta, jotka hän kopioksi toisistaan tarkoitti, mutta sinä öljypohainen, minä tehty väsiverejä kuluttaen. Vaikkakin hän samoja värejä käyttäen meidät loi toistemme kuviksi, sai hän niihin väreihin aikaan sävyron, eri materiaaleista johtuen. Ne suurennuslasillakin tarkastellut pienen pienet, mutta ajan vaeltaessa niin merkittäviksi kasvavat sävyerot, syövät tasavertaisuuttamme kasvattaen etumatkaasi elämän laineilla.