Tuhkaksi tuuleen.

Runoilija Tearless

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 8.3.2004

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

I'm tearless 'cause there are no more tears to cry. Now there is only the pain.
 

Yö oli viileä. Lontoon kaupunki oli saanut jo kokea talven ensikosketuksen ja pureva tuuli vihelsi tyhjillä kujilla. Oli epätavallisen hiljaista vaikka yö olikin, kadut olivat tyhjiä ja autoja ei näkynyt missään. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, risteyksissä ei näkynyt ristin sielua, vain kulku koira joka sekin etsi suojaa sanomalehtikasan alta. Kaikki tuntuivat olevan jossain tänä hyisenä alkutalven yönä, mutta yksi hahmo asteli Lontoon tyhjiä katuja pitkin. Dave. Hän oli viettänyt viihdyttävän illan katsellen videoita ja syöden pizzaa. Kaikki oli mallillaan. Kerrankin kukaan ei pitänyt ikkunan alla turhaa metakkaa ja naapurit eivät valittaneet liian kovalla olevasta televisiosta.
Nyt Dave oli saanut elokuvailtansa päätökseen ja päättänyt viedä roskat ja käydä samalla tupakalla.
Niinpä Dave seisoskeli asuntonsa portaikossa vetäen viimeisiä savuja ja aikoen jo lähteä sisälle kun hän tumpatessaan savukkeen kuuli takaansa askelia. Ennen kuin hän ehti edes vilkaista taakseen hän tunsi rajun iskun takaraivossaan ja vajosi suoraan kutsuvaan pimeyteen. Pimeys sulki Daven sisäänsä , muuttuen sitten hetkessä valkeudeksi ja sitten taas normaaleiksi maailman väreiksi. Hetken kuluttua Dave tajusi makaavansa pitkin pituuttaan kotitalonsa ulkoportailla missä oli vast’ikään seisonut tupakalla. Hänen vieressään seisoi nuori mies mustaan nahkatakkiin pukeutuneena ja katseli häntä tummien aurinkolasiensa takaa. Nuorukaisen mustat hiukset valuivat valtoimenaan alas hänen leveiltä harteiltaan yltäen koskettamaan täydessä pituudessaan hänen lapojensa väliä. Dave katsoi ihmeissään nuorukaista ja nousi huojuen jalkeille. Hetken hän vain katsoi nuorukaista kysyen sitten hieman kiivastuneena. ”Minkä helvetin takia sinä minua löit?”
Naurahtaen nuorukainen kohotti katseensa joka ei ollut seurannut Daven nousua nyt kohtaamaan uudelleen tämän kasvot. Kiivaasti Dave jatkoi. ”Ja minkä hiton takia käytät yöllä aurinkolaseja?”
Mustiin pukeutunut nuorukainen naurahti virnistäen sitten ja kohotti aurinkolasit silmiltään paljastaen kirkkaan siniset silmät ,jotka kuin imivät valoa yönkin pimeydestä itseensä hohtaen sitä sitten himmeästi. Nuorukainen katsoi nyt vakavoituneena Daveen vastaten sitten.
”En minä ole sinua lyönyt. Ja mitä aurinkolaseihini tulee, se on yksinkertaisesti tyylikysymys.”
Kavahtaen nuorukaisen läpitunkevia silmiä Dave käänsi katseensa koskettaen päätään jota ei kumma kyllä särkenyt tai vihlonut. Nyt hän katseli jalkoihinsa ja kysyi sitten. ” No kukas minua sitten löi ja missä hitossa hän on? Ja kuka sinä sitten olet ja mitä siinä teet?”
Hymähtäen kysymysten tulvaa nuorukainen katseli Daveen ja sanoi sitten. ” Luulen että kun selitän sinulle hieman asioita se mitä kysyt on jotain aivan muuta.” Nyt nuorukainen kohdisti katseensa suoraan Daven silmiin ja jostain syystä tämä ei voinut välttää katsetta. Nyt nuori mies puhui.
”Luulen että paras tapa sanoa tämä on suoraan joten…” Mies jatkoi kohottaen kätensä rinnalleen.
”Minun nimeni on Tim, olen USA:lainen poika joka kuoli vuonna 1826. Minä olen enkeli ja palvelen kristittyjen Jumalaa. Ja sinä. Sinä Dave Mc’Allen sinä olet kuollut. Dave katsoi hetken edessään seisovaa nuorukaista silmät leviten epämääräisesti alkaen sitten yht’äkkiä nauramaan aivan hervottomasti. Kykenemättä puhumaan naurultaan Dave taipui kaksin kerroin sulkien silmänsä ja vain nauroi makeasti. Rauhoituttuaan Dave kohotti katseensa jälleen tähän huvittavaan nuorukaiseen sanoen. ”Sinähän loistavan jutun keksit. Mitäs seuraavaksi? Joudun Helvettiin?” Naurahtaen Dave kääntyi ympäri lähtien nousemaan koti talonsa portaita ja aikoi toivottaa tälle huvittavalle nuorukaiselle yöt, mutta hän kavahtikin taakse päin melkein kaatuen portaissa uudelleen. Käännyttyään Dave saattoi nähdä yhä paikallaan makaavan ruumiinsa jonka päästä oli vuotanut verta kivisille portaille. Kääntyen silmä kauhusta laajenneina hän huudahti. ”Mitä pilaa tämä on? Mitä ikinä se onkin tämä ei todellakaan ole enää hauskaa!” Loppuja hän ei enää kyennyt sanomaan sillä hänen suunsa vain aukeni lausuen äänettömiä rukouksia. Tim nimisen nuorukaisen ympärillä säteili outo valo ja hänen takkinsa lävitse tulvivat valkeat hohtavat ”siivet” jotka olivat himmeän läpinäkyvät ja epätodellisen oloiset. Dave lysähti istumaan portaikkoon ja hänen silmistään valuivat kyyneleet. ”Mitä helvettiä tämä on? Mitä pahaa minä olen tehnyt?” Nuorukaisen vastaus tuli nopeasti ja voimakkaasti. ” Ei. Tämä ei ole helvettiä ja et ole tehnyt mitään anteeksi antamatonta. Nyt oli aikasi kuolla.” Dave katsoi kyynelten juovittamin kasvoin enkeliin sanoen. ”Minä pelkään.” Enkelin kasvot sulivat pehmeään ja lämpimään hymyyn ja hän sanoi. ”Ei sinulla ole hätää. Saat syntisi anteeksi niin kuin jokainen joka niitä anteeksi pyytää. Niin sinunkin on tehtävä. Sitten Jumalan valtakunta odottaa. Kuitenkin sinun täytyy päättää tahdotko pyytää anteeksi.
Oletko sitä mieltä että voit pyytää anteeksi tiettyjä asioita. Dave kohotti katseensa nuorukaiseen sanoen. ”Mistä minä tiedän mitä kaikkea minun tulee pyytää anteeksi ja mitä ei? ” Hymähtäen nuorukainen vastasi. ”Et sinä tiedäkään.” Dave katsoi ällistyneenä nuorukaiseen edessään alkaen ajatella kuumeisesti, mutta turhaan. Hetken päästä nuorukainen sanoi. ”Tuo on aivan turhaa. Kaikki mitä on tapahtunut on tapahtunut ja kaikkea mitä olet katunut olet siitä vapahduksen saanut. Tiedä sitten riittääkö se.” Hymyillen nuorukainen laski lasit silmilleen kohensi takkinsa asentoa ja kääntyi lähtien astelemaan poispäin jättäen Daven yksin portaille joilta tämä katosikin hetkessä.
Hetken matkaa käveltyään Tim kuuli jälleen vain tuulen vihellyksen ja omien Dockerssin nahkakenkiensä narahtelun, kuitenkin hän tiesi että jokin oli vinossa. Jatkaen askellustaan Tim lähestyi risteystä jonka keskellä seisoi mustiin verhoutunut mies. Rauhallisin askelin Tim käveli tien reunaa aikoen ohittaa miehen ilman että tämän edes tarvitsi sitä huomata. Yllätyksekseen hän kuitenkin kuuli kähisevän mutta voimakkaan äänen lausuvan. ”Tim. Pysähdy. Meidän täytyy puhua.” Hätkähtäen Tim kääntyi mustiin verhoutuneen hahmon puoleen. Hahmo oli selvästikin mies, ääni oli paljastanut sen. Lisäksi hän oli liian kookas ollakseen nainen ja harteet olivat liian leveät naisen harteiksi. Kääntymättä mies puhui. ”Oletko sitä mieltä että tuo mies todella ansaitsee palaa helvetin tulissa tekojensa tähden?” Tim hätkähti uudelleen ja kysyi sitten ”Kuka sinä olet? Ja mistä tiedät ”tuosta miehestä” ja siitä miten hänen olemassa olonsa jatkuu tästä eteenpäin?”
Nyt mustiin pukeutunut mies kääntyi ja näytti sille kuin varjot olisivat liikkuneet hänen liikkuessaan. Nyt Tim saattoi nähdä tämän miehen niin selvästi kuin koskaan tätä tulisi näkemään.
Mies oli pukeutunut mustaan kaapuun joka peitti hänen kokovartalonsa, ohuet hopeakirjailut koristivat kaavun hihoja, huppua ja helmaa, mutta nekin tuntuivat jotenkin vetävän puoleensa varjoja. Tim katsoi miestä pitkään hiljaisuuden vallitessa ja hänestä vaikutti sille, kuin varjo virtaisi ulos miehestä itsestään, kuin tuo mies saisi varjot elämään. Tim kavahti tuntien kylmän tunteen sisällään, kylmyyden jota hän ei ollut aikoihin kokenut. Pelon. Mustiin pukeutunut naurahti hiljaisesti ja vastasi lopulta. ” Minä olen kuka olen, ja sillä mistä tietoni tulee ei ole merkitystä.
Halusin vain tulla puhumaan kanssasi siitä kuinka aina saarnaat ja julistat sitä kuinka Jumala on hyvä ja oikeuden mukainen, julistat sitä jopa itsellesi. Halusin tulla kysymään että onko tämä sinun mielestäsi oikeuden mukaisuutta? Jumala joka on hyvä torjuu miehen joka on tehnyt rikkomuksia ja katunut niitä helvettiin palamaan ja virumaan ikuisessa tuskassa siksi ettei tämä kadu sitä että veti liipasimesta ensin. Esti äitinsä kuoleman kun tämä oltiin pahoinpidelty ja raiskattu. Mitä väärää siinä on ettei sitä kadu? Kerro minulle.” Saamatta sanaa suustaan Tim tuijotti miestä edessään, miestä joka yritti todistaa hänen aatteitaan ja uskoaan vastaan ja oli onnistua siinä. Lopulta kun puhekyky palautui Tim sanoi. ” Se mitä tuolle miehelle kävi oli vain oikeuden mukaista. Se että toinen pahoinpitelee tai raiskaa jonkun ei oikeuta tappoon. Ja tätä hän ei katunut josta hän nyt rangaistuksensa kärsii.” Mustiin pukeutunut tuhahti halveksuvasti. ”Jokainen olisi tehnyt saman, Katuisitko sinä moista? Et. Et itsekkään hyväksy Jumalasi ratkaisua. Jumalasi ei ole oikeuden mukainen. Hän on skitsofreeninen sadisti eikä mitään muuta.” Raivo tunkeutui jokaiseen olemattomaan soluun Timissä ja hän vastasi ääni vihasta väristen. ”Jumalani voi olla skitsofreeninen, hän voi olla sadistinen, mutta mitä hän ei ole. Hän ei ole epäoikeudenmukainen. Hän antaa jokaiselle olennolle oikeuden päättää omista teoistaan ja hän antaa vaihtoehdon ja vastuun heille itselleen siitä. Siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaista että rikosta seuraa rangaistus.” Seurasi hetken hiljaisuus jonka ajan Tim ja mustiin pukeutunut mies vain katsoivat toisiinsa. Lopulta mies sanoi. ”Oletko koskaan ajatellut että Jumala loi kaiken? Hän loi ihmiset, eläimet, kasvit, kaiken mitä on. Mutta mitä hän myös loi oli hyvyys. Hyvyys ihmisessä hyvyys jokaisessa olemassa olevassa asiassa. Mutta mistä tuli pahuus? Mikä herätti Saatanan? Jumala itse. Koska jokainen enkeli varmasti tietää kuin sinäkin ettei kukaan muu omaa mahtia luomiseen kuin itse Jumala. Täten kukaan muu kuin hän itse ei ole voinut luoda pahuutta. Lopulta tulemme siihen tilanteeseen että kun ihminen joutuu vaikeuksiin hän pyytää apua Jumalalta siihen mihin Jumala itse on hänet asettanut. Jos ihmisen ongelmana on pahuus se pahuus ei ole lähtöisin hänestä itsestään, ei Saatanasta vaan itsestään Jumalasta. Näin ollen kaikki paha mitä on ihmisten elämässä ei lainkaan johdu ihmisen heikkoudesta vaan Jumalasta itsestään ja siksi viimeinen tuomio on väärä ja epäoikeuden mukainen koska siinä Jumala käskee tarttumaan käteensä kun roikut kalliolta ja päätät itse tartutko. Kuitenkin hän on se joka sinut on siihen asemaan saanut.” Tim katsoi pitkään suu aukinaisena miestä joka hänen edessään seisoi. Tim nosti aurinkolasinsa syrjään silmiltään jääden katselemaan tummaa hahmoa edessään ja hitaasti utuinen hohde hänen silmissään katosi.
Timin kasvot vääristyivät tuskasta ja kyyneleet tulvivat hänen silmistään. Hetkessä Tim ymmärsi että hän uskoi tätä miestä. Mustiin pukeutunut mies virnisti huppunsa peitossa katsellen enkelin kärsimystä, hetken hän vain katseli kääntyen sitten ja katosi jättäen tielle vain Timin ja varjot.
Hitaasti Tim valui polvilleen maahan ja kohotti katseensa taivaalle. Sitten kuin aikaisemminkin musta tuuli pyyhki katua mustaten itkevän enkelin siivet. Mustuneet siivet haurastuivat muuttuen pieneksi pölyksi ja katosivat tuhkaksi tuuleen. Jälleen Yön paimen oli saanut uhrinsa.

Selite: 
No jaa...en pidä tuosta tarinan muodosta, mutta sisältö oli hyvä. Tässä olen lainannut keskustelujani parhaan ystäväni kanssa. Itse en ole kaikista kohdista lainkaan samaa mieltä, mutta kuitenkin tällaisen siis kirjoitin. Lopputulokseen en itse ole tyytyväinen, muuten mutta sain haluamani asiat esille. Sanokaapa te sitten mitä mietitte ja mielitte.
Kategoria: 
 

Kommentit

Joitakin termivirheitä, muutamia pikku niksejä mutta oikein mainio kappale. Hyvin kirjoitettu, muutamia hyviä pointteja mutta kannattaa aina muistaa kirjoittaa vain yhden henkilön näkökulmasta yhden tapahtuman aikana. Hyvä kappale.

Mielenkiintoinen.. Näin kiusakseni huomautan parista yhdyssanavirheestä kuten esim. "kulkuroira".
Hassua on, että minäkin olen joskus setvinyt tätä aihetta jonkun kanssa. Itse olen sitä mieltä että vaikka Jumala Saatanan loikin, omaksi pojakseen tosin, kuten meidät kaikki muutkin, oli pahuus Saatanan oma valinta. Meillä on vapaa tahto, niin oli hänelläkin. Ahneus hänet syöksi siihen kurjuuteen. Sekä tottelemattomuus ja tyhmyys

 

Käyttäjän kaikki runot