Tuijotan ruutua silmät sameina,
ajatus turtana
Ei oikeastaan ole mitään kirjoitettavaa,
ja silti jotain
Yön tunnit tuntuvat tukahduttavan minut,
on vain ääretön
y k s i n ä i s y y s
Tästä ei tule runoa,
ei satua onnellisine loppuineen
vain tilitys
Jos on käynyt läpi avioeron helvetin
pettämisineen, juomisineen
Jos tietää mitä on selvitä siitä,
nousta jaloilleen ja huomata,
perkele ne kantavat!
Eikö silloin uskoisi jo vähemmästäkin oppineensa?
Jos uskaltautuu luottamaan ihmiseen,
edes jossain määrin
Edes niin,
että uskaltaa avata hälle uuden minänsä
Sen kivusta kasvaneen, petetyn,
r i k k o n a i s e n minänsä
Eikö silloin toisen osapuolen pitäisi kunnioittaa sitä?
Eihän silloin tarvitsisi pelätä, että vielä jonain päivänä seison taas saman kivun edessä?
Mitä tarkoittaa luottamus?
Rehellisyys?
Toisen kunnioittaminen?
Sitäkö,
että sen huolellisesti kyhätyn pilvilinnan murtuessa, toista saa iskeä maahan oman hyvinvointinsa nimissä?
Olenko pettynyt?
Katkera?
Surullinen?
Vihainenkin?
K y l l ä
Onko tunteeni oikeutettu?
Onko maailmassa enää mikään pyhää?
Ja ennenkaikkea
pääsenkö enää yli tästä?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä on käsitelty kipeää asiaa varsin syväluotaavasti. Sellainen ajatuksenjuoksun maku on tässä, mutta se sopiikin hyvin, sopii kuin nakutettu - tämä on elämänmakuisempi näin. Vastauksia noihin kysymyksiin, niitä lienee yhtä paljon kuin kysyjiä..
Jalat kantavat, kun on pakko. Mutta elämän pitäisi olla muutakin kuin selviytymistä, sen pitäisi olla onnea ainakin silloin tällöin.
Lohduttaa en voi, en osaa, ristinsä kaikilla kannettava, mutta aika kuluu ja multaa muistot, ne huonotkin, meni siihen sitten vuosi, kaksi, kolme...
Tähän minä luotan niinä yksinäisinä, helvetillisinä hetkinä.
Ps runo tämäkin, vaikka eritavalla muotoiltu.
Elämää kaikessa raadollisuudessaan...ja kuitenkin kaikki eteesi tuleva on opiksi. Olet ne itse valinnut, jotta kasvaisit ja vahvistuisit. Oppisit näkemään, ettei ole vikasi jos toisella ei rakkautta ole sydämessään, -ole onnellinen siitä että sinulla on.
Katkeruus ja viha ovat syöviä tunteita. Rakkaus rakentaa. Rakkaus itseensäkin :)) Tiedätkö, että RUNOSI on hyvin vahva? Olet matkalla vahvuuteen. *HALAUS ja VOIMIA*
onko neuvoja miten unohtaa??
älä aliarvioi itseäsi, tää laitto miettimään...jos tiedät keinon unohtaa, kerrothan???
Sinulle minä toivon voimia, paljon, paljon voimia kantamaan sinut surun ja tuskan yli. Rakkautta, sitä sinulla on, se kantaa sinua. Ja usko kun sanon, vielä tulee päivä, jolloin onni koskettaa sinua ja sinä tiedät, jokainen kuljettu askel, ne kipeimmätkin, ei ole turhaan kuljettu. Kaikella on tarkoitus. Niinkuin äiti aina sanoi minulle: muista olla itsellesi armollinen. Sitä minä sinulle ystäväni toivon, itseäsi älä syytä. Itsestäsi ole ylpeä!! Sinä olet vahva Nainen!