Mustaan kiedon paljaat luuni.
Korkokengät jalkaani vedän.
Häpeää ei estä mikään.
Turhaa, nätisti sen laskostan ja
kengät penkin alle piilotan.
Ehkä myöhemmin,
myöhemmin,
sen aika tulee.
Peili taikoo päähäni kiharat ja
vaivalloiset nahkariekaleet käsivarsiin.
Se on totta, niin totta. Se on uskottava.
Eihän siltaa kengillä kävellä!
Paljain jaloin löntystettävä,
tuskaa se on joka tapauksessa.
Repivää, arvet aukaisevaa.
Kunpa joku auttaisi,
neuvot korvaan kuiskaisi.
Korkokengät jalkaani vedän.
Häpeää ei estä mikään.
Turhaa, nätisti sen laskostan ja
kengät penkin alle piilotan.
Ehkä myöhemmin,
myöhemmin,
sen aika tulee.
Peili taikoo päähäni kiharat ja
vaivalloiset nahkariekaleet käsivarsiin.
Se on totta, niin totta. Se on uskottava.
Eihän siltaa kengillä kävellä!
Paljain jaloin löntystettävä,
tuskaa se on joka tapauksessa.
Repivää, arvet aukaisevaa.
Kunpa joku auttaisi,
neuvot korvaan kuiskaisi.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi