Teinivuodet

Runoilija Ashuria

nainen
Julkaistu:
1
Liittynyt: 17.7.2020
Viimeksi paikalla: 19.7.2020 15:33

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 
                      Mitä kauemmaksi pitää muistaa sitä musta-valkoisempia ja utuisia muistoni ovat. Mulla on puolen tusinan verran hyviä lapsuudenmuistoja verraten niihin traumaattisiin ja kaoottisiin tunteisiin sekä tapahtumiin. Joko kyseessä on alkoholisoitunut isäni lyömässä äitiä tai uhkaamassa sitä puukolla. Eikä kukaan uskonut meidän äitiä, ei edes silloin kun joutui sosiaalitoimelta hakemaan raha-apua; ruokaan ja laskuihin. Muistan vieläkin pirun hyvin, kuinka äiti niiltä ’sosiaalitantoilta’ kysyi; ”pitääkö sitä juopoksi ruveta, että tällä kylällä saa apua?”. No ei se koskaan juopoksi ruvennut, meidän isämme joi senkin puolesta ja varsinkin sen jälkeen, kun se muutti pois kotoa. En itseasiassa muista kuinka vanha olin tuolloin. Asuttiin vielä silloin omakotitalossa vuokralla; siitä tuli kovin hiljainen sen jälkeen, kun isä lähti. Se oli hienoa, oltiin… vapaita.
                      Kävin koko peruskouluni yhdessä koulussa, ala- sekä ylä-aste olivat molemmat samassa rakennuksessa. Luokkakaverit pysyivät samoina läpi vuodet, ellei joku muuttanut pois tai joku uusi perhe muuttanut sille paikkakunnalle missä asuttiin.
                      En muista juuri mitään päiväkoti ajoilta, jotain sekunnin ajassa ohimeneviä hetkiä. joitakin ihmisiä, ne joilla on ollut jonkin sortin vaikutusta mun elämään.
Nina, perfektionisti pienestä asti ja veti mua kuin pässiä narussa.
Lasse, mun ihan ensimmäinen ihastus ja se poika joka haki mua kolmannen luokan discossa tanssimaan mun ihka ensimmäiseen hitaaseen tanssiin.
Ari-pekka, poika joka heitteli mua toisen pojan kanssa koulun jälkeen takaraivoon kivillä, kävelytie ei ollut vielä päällystetty asfaltilla vaan sitä vasta rakennettiin ja se oli sellasta isoa kämmenen kokosta murikkaa. Kkouluhoidossa, joka oli siis koulupäivän jälkeinen hoitopaikka päiväkodin yhteydessä, mulle tuli kovasti huono olo ja muistan kuinka äiti suuttui ja myöhemmin samana iltana tuli ari-pekan äiti meillä kotona käymään ja pahoitteli poikansa käytöstä. Ari-pekka ei tainnut koskaan sen jälkeen mun kanssa mitään puhuakaan, saati katsoa päin.
sitten oli niina ja sini. Kaksikko johon olisin kovasti halunnut kuulua, mutta kuten se sanontakin kuuluu, ettei kolmannelle pyörälle ole tilaa. Ja sen sain huomata koulussa.
 
                      Koulukiusaaminen alkoi viidennellä luokalla. Mulla oli ensimmäinen poikakaveri, joonas. Yhden disco illan jälkeen joonas ei ollutkaan halunnut keinua mun kanssa (joka oli tapana tuolloin kimpassa olevilla pareilla, aika hurjaa vai mitä?) tai muutenkaan viettää aikaa, joten niina ja sini kysyi, kenestä mä nyt sitten tykkään, kun joonas teki niin. Enhän mä edes ymmärtänyt mitä tapahtui, kun seuraavaksi mun käteen tussilla jo piirretään mikon nimeä! Seuraavalla välkällä niina ja sini repi mut poikien luo ja löi mun tussilla töherretyn käden joonaksen naaman eteen. Vähemmästäkin pojan mieli järkkyy… ja munkin. Siitä päivästä lähtien olin tunnettu lehmänä. Tässä kohtaa ei vielä ollut kaverit kaikonnut mun seurasta.
Viidennen luokan kesällä muistan erään pojan jonka kanssa vietin aikaa. No, pussailtiin tuntikausia silloisen… mikähän se oikein oli, kai joku leirintä-alue. Sinne sai laittaa oman asunto-vaunun parkkiin, telttailla tai jopa vuokrata mökkejä. Siellä oli kioski, yleiset vessat & suihkut sekä ajanvietto alueita. Eikä sovi unohtaa sitä uimarantaa minkä rannalla opin itse uimaan sekä uin lähes kaikki uimakoulu ansiomerkit. Mutta kyllä, ensimmäiset suukkoseni sain ollilta ja taisi olla jopa siellä ajanvietto huoneessa; minun istuessa siinä pöydän reunalla ja olli nojaamassa minuun. Yltiöromanttista!

Kuudennella luokalla meidän luokka lähti luokkaretkelle ahvenanmaalle ja meidän luokalle oli tullut kaksi uutta tyttöä. Krista pääsi Niinan ja Sinin seuraan, kun tämä toinen tyttö, Carita, joutui tyytymään meihin muihin. Se taisi olla vuoden meitä muita vanhempi ja muistan kuinka sillä oli ihan hirveen kokoiset tissit. Eka meidän luokan tytöistä jolla edes oli tarvetta liiveille ja jessus ne oli isot! Luokkaretkeä videokuvattiin ja sen aikana tämä niinan ja sinin seurasta nauttinut tyttö alkoi viettämään aikaa enemmän meidän kanssa. Sitä videota katsoessa (se näytettiin meille retken jälkeen, kun meidän opettajamme oli sen editoinut tai jotain) en ihmetellyt miksi. Tyttö raukka ei saanut edes lukea museon rastitehtäviä vaan se paperi kirjaimellisesti vietiin sen kädestä, muistaakseni niinan toimesta.
Siis hieman kauempaa, ei edes samalta paikkakunnalta tuli kouluun puolen tusinan verran koululaisia eri luokille, kun niiden koulukyyditysten kanssa tuli jotain vaikeuksia… vai lopettiko se niiden koulu? En muista enää. Sieltä tuli yksi mua vuotta vanhempi tyttö joka tykästyi minuun ja minä häneen. Lähes heti. Se krista joka oli ollut niinan, ja sinin seurassa hetken oli ilmeisesti ollut tämän vuotta vanhemman kristan paras kaveri, mutta nyt niiden tiet erkanevat... hyvin yksinkertaisesta syystä, isompi koulu ja enempi väkeä mistä seuransa sai valita.
                      Krista oli vanhin niiden perheen lapsista, isäpuoli josta sain hieman hyväksikäyttävän mielikuvan (ainakin silloin) ja vammainen äiti, hänellä oli tavallista lyhyemmät kädet. Kuin ei olisi ollut puolta käsivartta lainkaan! Olipa siinä näky, kun en ollut vammaista vielä siihen ikään mennessä nähnytkään. Joko meillä ei niitä kylällä näkynyt tai sitten niitä ei vain ollut. Oppimisvaikeuksia kyllä, ja olihan meidän luokalla poika joka oli jäänyt rekan alle, tai kenties töytäisemäksi niin että sillä oli toinen jalka jotenkin pilalla.  Anyway; krista oli tyttö jolla tuntui olevan aina vaikeaa. Se halusi satuttaa itseään, mutta sitten joku aina sitä veti takaisin elämään. Ja mä tiedän, että mikä. No se poika! Matti.
                      Se poika ei ollut porukan pisin, ei se ollut isompi kuin moni muukaan. Ja kuten silloin oli tapana, se seisoi poikien kanssa ringissä ja sylkivät maahan. ei ollut mitään iphone tai vastaavia kännyköitä silloin mitä tuijotella. Meillä oli (nyt legendaariset) nokia 3210 tai 3310 kännykät ja matopeli. Eikä monella vielä sitäkään. Mä en saanut omaa puhelinta kun vasta mennessäni rippileirille! Imagine that. Sillä pojalla oli tummat ruskeat silmät; ne oli melkein mustat, kun sillä oli huono päivä. Se tupakoi ja rellesti, se joi viinaa viikonloppuisin ja istui joka päivä (tai ainakin melkein joka päivä) jälki-istunnossa. Kyllä mä ymmärsin heti miksi Krista siitä tykkäsi. Olin itse sillon vielä kuudennella luokalla, seiska luokan poika näytti niin hurjan isolta ja aikuiselta mun silmiin, mutta Kristahan oli seiskalla myös. Miksi se ei vaikuttanut olevan niin iso ja aikuinen? En muista. Tai tiedä.
Mä aina olin ajatellut, että se oli jotenkin pelottavan näköinen, olihan sillä uskomattoman leveät hartiat ja matala äänikin jo sen ikäiseksi. Mutta mä muistan, kuinka se tuli kerran mun luo välitunnilla ja kysyi missä krista on. Sitä kun en tiennyt matti jäi mun luokse juttelemaan, kunnes kaksi sen kaveria tuli sitä noutamaan tupakille, ari oli lyhyt ja solakka kun taisto oli pitkä ja laiha kuin lipputanko. Matti ei sanonut enää sanaakaan mulle, mutta näin ensimmäistä kertaa kuinka sillä oli ollut jotakin muuta sen katseessa kuin vihaa tai uhoa. Sen katse oli ollut pehmeä ja lämmin, kuin normaalin ihmisen kun se katsoi mua suoraan silmiin. Välituntivalvoja katseli, kun ne käveli koulunalueelta ulos ja hyvin tunnetulle tupakkipaikalle, nykyisin historialliselle alueelle ja ilmeisesti museo alueena tunnettujen rakennusten taakse. Hyvin ne kaikki tiesi, että ne saisi vähintään kaksi tuntia jälki-istuntoa siitä, mutta joku siinä välinpitämättömyydessä viehätti mua; paljon.
Se oli se kuudennen ja seiskan välinen kesä, kun kävin kesäleirillä (taisin saada Kristan ja Ninan seurakseni), seurakunnan pitämällä sellaisella ja siellä olikin nuoria sivukyliltäkin. Muistan kuinka ystävystyin yhden pojan, Janin kanssa; meillä klikkas kun molempien isät oli juoppoja, sillä myös äiti. Se toi kaverinsa pelaan rummy kuppia kerran, sillä oli tummat paksut hiukset, ruskeat silmät, se oli solakka & lihaksikas... ja se soitti kitaraa. Mä vieläkin tunnen kuinka mun sydän skippas kerran, kaksi ja vielä puoli miljoonaa kertaa lisää. sen nimi oli Kalle, se kuunteli klamydiaa ja soitti kitaraa. Leirin lopulla vaihdettiin puhelinnumeroita. Kotipuhelinten numeroita siis, lankapuhelinten. Jep. Ja koko kesäloma meni luuri korvalla. Ai että musta tuntuu, että ne puhelinlaskut oli aivan karseita meiän yksihuoltaja äidille maksaa. Ei voinut olla halpaa huvia. Istuttiin ehkä kolmattakin tuntia puhelimessa, mä kuuntelin, kun kalle soitti kitaraa tai jani lauloi leevi & the leavingsiä vai oliko se juice leskistä? Ehkä se lauloi molempia, kun sen vanhemmat ryyppäs alakerrassa.
Mutta kesä muuttui syksyksi ja meidän kaikkien piti palata koulun penkille. Kalle ja Jani soitteli edelleen iltaisin silloin tällöin, useammin viikonloppuisin, mutta mun mielenkiinnon vei yksi poika josta sen kristan kaveri kertoi mulle jo edellisenä kouluvuotena. Matti.
Kun asut sellaisella paikkakunnalla kuin mie asuin silloin ylä-asteen alkaessa, on tapana, että sivukylien kouluilta saapuu saman ikäisiä tyttöjä sekä poikia. Meillä ne oli suurimmaksi osaksi poikia. Ja niitähän tuijotettiin ja ihmeteltiin, kun pukeutuivatkin niin erikoisesti tai tukat oli leikattu eri lailla kuin meillä muilla.
                      Sinä syksynä paikallinen seurakunta järjesti erinäisiä retkiä ja maata näkyvissä -festarit olivat yksi niistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun sellaisista festareista meistä kukaan kuuli ja bussilastillinenhan meitä sinne turkuun lähti. Muistan kuinka oli kylmä, mutta ei lunta, kun noustiin bussin kyytiin seurakuntatalolla ja istuin ekaa kertaa Piian ja Siinan seuraan, Kristan kutsumana. Piialla oli ihanan paksu kikkaratukka ja se oli aina vitsailemassa, pitämässä hauskaa. Muistan katselleeni, kun pojat tuli kyytiin ja niillä oli kaikilla piilotetut pullot mukana. Pontikkaa jos en ihan väärin muista. Ari, Matti ja Hannu. Piia oli ihan pihkassa siihen Hannuun, pirun pitkään poikaan josta en muista yhtään mitään muuta kuin, että se oli meitä kaikkia ainakin pään, ellei kaksi pidempi. Pojat tietysti tarjoilivat meille tytöillekin juotavaa, miksipä ei. Riemu sekä humala heilu katossa asti ja kun saavuttiin Turkuun huomasin, että Krista olikin jäänyt porukasta toisaalle. en tiedä tai muista syytä miksi niin kävi, mutta mulla on sellainen tunne, että Piia ei oikein tykännyt siitä. Kerrankin joku muu jätettiin porukasta pois eikä mua!
Turussa oli ihan vitun kylmä, ei meistä kukaan ollut varautunut siihen merituuleen tai millainen märkä talvi siellä ollessa alkoi. Mä muistan, että se tuli jotenkin shokkina koko porukalle, että se olikin kristillisen musiikin festarit. Eikö ookin ihme juttu? En mä muista itse sitä ihmetelleeni juuri ollenkaan, kun meidän ryhmämme suurimmaksi ihmettelyn aiheeksi vaihtui Krista, ja se kuinka se ei halunnut viettää aikaa sen poikakaverin kanssa. Mattia vituttia ihan jatkuvasti, ja se tahti millä se joi oli jotain aivan tajutonta. Me istuttiin enemmän jollain shellillä kuin oltiin siellä turun areenalla tai messualueella, ei mulla ole oikeesti hajuakaan missä me oltiin, enkä oo turussa koskaan aikuisiällä käynytkään. Matti poltti tupakkia ketjussa; mäkin muka poltin, ei mua se oikeesti kiinnostanu pätkääkään, en osannu edes henkeen vetää oikein. Mutta matti poltti ja se poltti paljon, niin paljon että mulla oli päänsärky ihan jatkuvasti. Jossain vaiheessa muistan, että Piia sai puhuttua Matille niin, että se päätti erota Kristasta. En osaa vieläkään sanoa mitä ne sanoi toisilleen, mutta Matti itki, kun se tuli takaisin ja mä pidin sitä sylissäni. Tuuditin sitä kuin se olisi ollut pieni lapsi. Kuiskuttelin lohdutuksen sanoja joita tuli mieleen ja silitin sen tukkaa.
Kun tuli ilta ja meidät vietiin meidän yösijalle, se oli joku koulu minkä jumppasalin lattialla nukuttiin, pojat päätti että me lähdetään ulos. emme me kauas menneet, ei tunnettu kaupunkia, joten me käveltiin siihen lähipuistoon ja pojat korkkas uudet pontikka pullot. Sitä tuntui olevan niin maan perkeleesti. Jostain ne pojat oli löytänyt mukaansa mun vanhan ala-asteen opettajan ja sen perheen vaihto-oppilaan. Se oli jostain portugalista tai espanjasta tjsp. En muista nähneeni koko kaveria ennen kuin vasta siinä puistonpenkillä sinä iltana. Ei meidän kenenkään englannin kielen taito ollut huippua mutta kovin hauskaa meillä oli. Jossain vaiheessa sitä iltaa mä ja Matti siinä sitten juteltiin lähemmin ja jossain vaiheessa, kun olin eksynyt sen syliin istumaan se suuteli mua. Muistan kuinka sen huulet oli pehmoiset ja sen kieli tiesi mitä se teki. Mä värisin sen sylissä, mutta en siitä kylmästä turun säästä johtuen vaan siitä miltä se poika sai tuntumaan mun sisällä. Se piti mua lähellä, ei yrittänytkään enempää kuin suudella. Ja juuri sillä hetkellä se oli kaunista.
                      Nyt yli 30-vuotiaana mä mietin, että missä ihmeessä oli turun poliisit sinä viikonloppuna kun eivät tulleet meitä kattomaan sinne puistoon.
Pontikan loputtua me laahustettiin takaisin koululle ja päästiin nippa nappa sisälle, kun oli jo niin myöhä. Suurin osa muista oli jo nukkumassa ja se sali oli pimeä, kun kolusin hammas- ja hiusharjaa repusta. Mä vieläkin muistan kuinka mä jouduin sanomaan piialle; ”muistuta mua huomenna, että matti ja mä ollaan kimpassa.” Siis mä olin 165 senttinen ja 40 kilonen 14-vuotias, mä en muista juoneeni juuri ollenkaan sitä pontikkaa mutta helvetin hurjassa humalassa mä olin silti. Ilmeisesti.
                      Seuraava aamu oli todella hidas, mun piti mennä suihkuun ja mä muistan ikuisesti sen päänsäryn joka mulla oli ja se shokki miltä mä näytin kun katoin peiliin siellä koulun suihkuhuoneessa. Meikit pitkin poskia, kirjaimellisesti, ei vähän vaan posket mustana. Sen koulun suihkun lattia oli kylmä ja muistan kuinka mun hampaat löi loukkua, kun yritin pestä itteni siellä nopeammin kuin kukaan muu, ujostelin omaa vartaloani jostain syystä, vaikka mitään ujosteltavaa ei todellisuudessa ollutkaan. Piian muistan kysyneen multa, kun reppuja pakattiin siisteiksi kasoiksi päivän ajaksi, että miltä tuntuu olla kimpassa Matin kanssa. Mistäpä mä tiesin? Enhän mä ollut sitä vielä edes nähnyt, saati tiennyt muistiko se, että me ollaan muka yhdessä. Kauheella jännityksellä asteltiin ulos, lauantaiseen aamuun turun kylmään tuuleen ja viimaan odottamaan bussilla aamupalalle menoa.
                      Se hetki, kun mä näin Matin astuvan koulun ovien läpi, mun vattani muljahti. Se katsoi muhun ja sen silmissä ei näkynyt mitään tunnetta, ei niin yhtään mitään. Mun hartiat tippui alas ja nyökkäsin sille. Yritin kertoa, että kaikki on hyvin, mutta mitä se sitten tekee on ottaa mut syliinsä ja suutelee mua, hellästi. Muistan kuiskanneeni sille, että luulin ettei se muiStaisi mua lainkaan ja kuinka se kuiskasi mulle takaisin mä luulin pyörtyväni siihen paikkaan, ”en mä voi sua koskaan unohtaa, en ikinä.” Siis luoja varjele, koulun halutuin ja kovin poika oli valinnut minut! Mun 14-vuotias sisäinen ääneni kiljui kuin joku vuohi, mä olin niin onnellinen sillä hetkellä. Ei mulla käynyt mielessäkään, että asiat voisi mennä missään vaiheessa päin persettä. Ihanan naiivia minusta.
                      Miulla ei ole kovasti muistoja niiltä festareilta tuon jälkeen. Ne kesti pe-su ajan ja muistan vain, että mun oli aina kylmä ja siellä vitutti, kun aina piti jonottaa joka paikkaan. Musiikki oli ihan jees, kun yritettiin nukkua siellä katsomon yläpenkeillä. Kotiin tulo olikin ihan erilainen ajomatka, bussissa soi red hot chili peppers ja istuin matin sylissä suurimman osan ajasta. Kuiskuteltiin ja laulettiin. Kun saavuttiin kotiin, tai no siihen seurakuntatalon pihaan huomattiin, että meillä oli täysi talvi. Lunta satoi ja ne oli tiskirätin kokoisia, kun astuin bussista ulos. Matti talutti mut hieman syrjemmälle, mä muistan kuinka jouduin kattoon sitä silmiin niin että mun pää oli hieman yläkenossa ja hiutaleet tippui mun kasvoille. Sen silmät oli rauhalliset ja uskomattoman tummat, kun se sanoi, ”oot mun nyt. muista se.” Ja sitten se lähti, sen isä vaiko äiti, odotti sitä autolla. Mä en ymmärtänyt mitä se tarkoitti silloin, oletin vain tyttöystävänä oloa, kun käännyin ja kävelin kotiin painavan repun kanssa. Yksinhuoltaja äidilläni ei ollut ajokorttia, eikä sitä myöten autoakaan. En muista missä meidän isämme oli silloin.
 
                      Joskus tuntuu, että on niin pirun vaikea muistaa mitään. Se on kuin sun pää olis täynnä pumpulia ja kaikki olis jotenkin vaimennettua.
                      Se mitä Matti tarkoitti oli, että mä olin sen. Mä sain olla vain niiden seurassa joiden seuran se oli hyväksynyt. Mä en saanut puhua toisille pojille, en niille jotka ei ollut sen kavereita siis.
                      Kaikki mikä oli ok, tapahtui sen pienen jengin sisällä mikä niillä oli, ja mä olin se uusin jäsen. Se joka vain halusi kuulua joukkoon, millä hinnalla hyvänsä. Ja koska se oli Matti, koulun kovis ja pelätyin/halutuin poika, ei mun kiusaajillakaan ollut paikkaa mua haukkua kuin vain ennen oppitunteja luokan edessä tai oppituntien aikana. Koulukiusaaminen laimeni jonkin verran, mutta mun tavaroita katosi ja reppu löytyi useamman kerran muualta kuin minne olin sen luullut laskeneeni. Nyt mietin, olinko mä vain hajamielinen vai potkiko ne oikeesti mun reppua pitkin käytäviä.
                      Perjantai illat muistan tulleen äidille jotenkin shokkina, kun pyysin saisinko mennä kavereiden kanssa ulos. Mä en tosin muista lähdinkö mä ensin ulos perjantai-iltaisin vai tuliko Matti meille yöksi… ja jos se tuli ensin meille yöksi niin se oli humalassa. Siitä mä olen aivan varma. Joku saattaa ihmetellä miksi äiti edes päästäisi sitä meille keskellä yötä. No minne muuallekaan se voisi teini-ikäisen pojan jättää? Ja olipa ainakin turvassa. Asuttiinhan me pienellä paikkakunnalla missä kaikki tiesi sun tekemiset paremmin kuin sinä itse.
Matti joi jokainen viikonloppu. Ja minä olin kuin trophy wife, tiedättekö? Sellainen jota piti pitää näytillä, kuin ego boosterina. Ensi alkuun se olikin ihan ok, eikä miusta millään tavalla häiritsevää, kunnes aloin kuulemaan kaikenlaisia juoruja. Ekat muutamat viikonloput meni ihan ok, pieni humala ei mitään mistä äiti olisi moittinut. Sitten mulla itellä tuli joku stoppi ja en halunnut mennäkään keskustaan perjantai-iltaisin Matin kanssa. Sehän ei sitä ymmärtänyt ja keksi monet kerrat riidellä mun kanssa puhelimitse. Muistan kuinka asuttiin äidin, siskon ja veljen kanssa vanhassa opettaja-asuntolan asunnossa; 1 makuuhuone, vessa. suihku oli kellarissa ja se jaettiin alakerran naapurin kanssa. Kuulostaa aika järkyttävältä eikö niin? No, mä vietin iltani kotona ja menin nukkumaan ajoissa; yritin olla kunnon koululainen. Nutta Natti ilmestyi, tavan takaa perjantai tai lauantai öinä meidän ovemme taakse. Äiti päästi meidät nukkumaan olohuoneen lattialle, kun se meni mun sänkyyn nukkumaan.
Ja nyt jotakin mitä aion myöntää saattaa ja varmasti tuleekin shokeeraamaan joitakin lukijoita on se, miten en muista mun neitsyyden menetyksestä juuri yhtään mitään. Muistan biologian tunneilta, kuinka tytön pitäisi vuotaa verta, kun immenkalvo menee rikki ja vaikka mitä, mutta kun mä kävin vessassa niin… ei mitään. Enkä mä tuntenut oloani erilaiseksi. Miksi neitsyyden menetyksestä huudeltiin niin kovaan ääneen? Ei se miusta ollut yhtään mitään, kun ei itse aktistakaan jäänyt mitään mieleen. Tai no… Matti oli humalassa. Se jäi mieleen. Ei mennyt ihan niin kuin niissä saduissa ja novelleissa joita tuli nuorena luettua tai kateltua.
Yhden päivän mä muistan, kun meidän isä tuli kotiin yöksi. Oli ollut selvinpäin jonkin aikaa ja tarvitsi yöpaikan, kun oli menossa töihin siitä meidän ohitsemme seuraavana päivänä. Se oli se perjantai-ilta, kun Matti olisi halunnut tulla meille yöksi; se soitti meidän ovikelloamme ja isä avasi oven. Mä vain kuulin niiden huutavan ulkona toisilleen ja sitten hiljaisuuden. Isä tuli takasin ylös, laittoi oven kiinni, kirosi mulle, kun miehet yrittää tulla kännissä mun luo ja meni nukkumaan. Eikä sanaakaan enempää. Mä en vieläkään tiedä mitä ne sanoi toisilleen, mutta matti ei tullut meille yöksi muutamaan viikkoon.
Mitä se teki oli soitteli mulle, tuntikausia se halusi istua mun kanssa puhelimessa ja puhua. Koulun jälkeen se juoksi melkein karkuun ja sitten illalla soitti. Ja haastoi riitaa. Joka ikinen pirun kerta se yritti keksiä jostain mistä riidellä ja mä en jaksanut enää, joten mä istuin hiljaa vain kuuntelin sitä. Mä muistan kuinka se tuoli kului, se oli sellainen käsinojaton pinkki kukkakuviollinen nojatuoli ja se kangas alkoi hajoamaan siitä, kun istuin siinä tuolilla niin paljon.
Ja kun se meni rippikouluun, me erottiin. Se palasi yhteen Kristan kanssa. Ja mä jäin yksin, vähäksi aikaa.
 
 
Selite: 
Totta vai tarua? Saako jatkoa vai ei. En tiedä. Tiedätkö sinä?
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot