Yksinäinen puolikas

Aamuaurinko sokaisee silmät,
yöstä väsyneet.
En taaskaan saanut unta,
vaan mietin muunmuassa sinua.
Aamulla yöni valvoneena,
vailla yhtäkään vastausta.
Käynnistän koneeni kahvilla,
ja pakotan itseni liikkeelle.
Päässäni alkaa olla ahdasta,
joten otan kynän ja paperia.
Sillä runoja kirjoittaa ne,
joilla ei ole ketään kenelle kertoa.
Oli se sitten hetkellistä tai tavallista,
siinä hetkessä se on vain todellista.
En kaipaa ketään itseäni kantamaan,
siitä selviän kyllä itsekin.
Haluaisin vain jonkun joka kuuntelee,
vaikkei ajatuksissani olisikaan järkeä.
Jonkun joka kertoo huonoina päivinä,
että tästäkin selvitään.
Jonkun jonka vieressä nukkua,
kun yö on ahdistava.
Joku jonka kanssa nauraa,
tyhmillekin jutuille.
Ja joku jonka kanssa katsoa,
kun aurinko laskee mailleen.
Sillä totta on se,
että yksin on ihminen aina vain puolikas.
23.5.2017