Olen laittanut itseni lokeroon
kirjoittanut päälle epäonnistuja
nähnyt tilanteen muuttumattomana
Kategorisoin itseni surumieliseksi,
pakkomielteestä pahaan oloon
en halua nähdä ajatuskulkuni muovautumista,
suunnitelmiani tulevaisuuden varalle
En erota totuutta keksimästäni
Rakennan itseni toiseksi ihmiseksi,
joka ei vastaa kuvaa peilistä,
harhasta tulee sopivampi todellisuus
Pidetään siis toisistamme kiinni,
ei ikinä mennä eteenpäin
ja jäädään tähän tilaan,
jossa jokainen laulu muistuttaa
eletystä elämästä
ja askeleet ovat turvallisesti ennalta määrättyjä
tulevaisuus,
kuka sitä tarvitsee?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossa on voimakas imu joka takauttaa ajatukseni. Miksi pelkäsin elämää? miksi? lauloin toisten lauluja miksi teen tietäni mallin mukaan. Enkä kuitenkaan osunut ovelle, muuri korkea oli edessäni. Otin kovat voimat käyttöön, kaivinkoneen, murskasin aukon muuriin ja mitä näin oma maailmani nurinpäin. Aina ei voi voittaa. Jokainen tekee oman polkunsa käsillä seisominen oli mukavaa hetken aikaa mutta, kun rattaat alkoivat pyöri vinhaan päässä nimenomaan ja kuumeni oli palattava. Nyt. Tulevaisuus on siinä missä sun ihosi. Sanot runossa monta asiaa jotka olen ylistävästi kirjoittanut läppitauluun, joten minusta tuntuu että sinussa on opettajafilosofin vikaa.