Luopumisen aika

Runoilija Ellu Tee

nainen
Julkaistu:
27
Liittynyt: 5.4.2019
Viimeksi paikalla: 3.12.2019 18:43

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kolme ja yksi viidesosa runokirjaa julkaissut kirjoittaja. Kiitos jokaisesta kommentista <3
 

Ehkä kaikki todellakin johtuu huonosta kasvatuksesta.
Tai siitä ettei ole kasvatettu laisinkaan.
Minäkin sain ihan vapaasti kasvaa kuin pellossa.
Hakata päätäni seinään
jos se juuri sillä hetkellä sattui minua huvittamaan.
Minä olin sellainen teini-ikäinen
josta hiukan halveksien sanottiin 
että juuri tuollaisia vapaan kasvatuksen hedelmiä.
Mistä sitä kukaan tiesi kuinka vapaan.
En minä itse itseäni silloin vapaaksi tuntenut.
Ennemminkin eksyneeksi ja neuvottomaksi.
Enkä osannut vastata kun minulta kysyttiin
missä näen itseni viiden vuoden kuluttua.
Toisin sanoen muistissani ei ole mitään vikaa. Vielä.

En antanut omienikaan kasvaa vapaasti pellossa
vaan kuten nykyään sanotaan
rajoilla ja rakkaudella. Luulisin.
Lopputulos taisi kuitenkin olla 
ihan samanlainen kuin minunkin kohdallani.
Ymmärtävät sitten kun ovat itse keski-ikäisiä
ja saaneet lapsensa ja lapsenlapsensa
ja rakastavat niin kuin eivät mitään
ennen omia lapsiaan ja
valvovat yönsä ja väsyvät ja heillä on ikävä.

Eivät tiedä kuinka monta yötä minäkin valvoin
ja vääntelin käsiäni ja itkin äidin ikävääni
ja olisin halunnut heidät takaisin luokseni.
Olisin myynyt vaikka ruumiini
saadakseni heidät hetkeksi takaisin
istumaan syliini ja rakentamaan kanssani legoilla
ja pelaamaan korttia
ja minä olisin paistanut
heille kasan lättyjä ja tehnyt kermavaahdon
ja iloissani pessyt heidän
mansikkahilloisia käsiään juoksevan veden alla.
Mutta minun ruumiini oli jo vanha
eikä pirukaan enää suostunut vaihtokauppaan.

Enkä ollut tehnyt muuta kuin elänyt.
Viimeinkin elänyt.
Olin pysynyt poissa heidän jaloistaan
ja elämistään
koska minun oli annettu ymmärtää
niin olevan parasta.
Että keski-ikäiset äidit ovat viimeinen asia
jota kukaan elämäänsä kaipaa.
Minä itkin hetken ja säälin itseäni
ja kaipasin kuin en muka koskaan ennen.
Vaikka tosiasiassahan minä olin kaivannut
heitä siitä asti kun minut tehtiin tarpeettomaksi.

Seuraavan yöni minä valvoin
ja nukuin heidän kaikkien sängyssä hetken
tai niin minä kuvittelin
kunnes nousin ylös ja päätin antaa heidän mennä.
Me kaikki olemme muiden mielestä
huonon kasvatuksen tuloksia
ja kuka meistä koskaan omaa äitiään kaipaisi paitsi minä, 
jolla oli maailman lempein
ja rakastettavin ihminen äitinä
silloin kauan sitten. 
Minusta ei sellaista tullut
eikä tässä iässä enää opi uusille asioille
ja syrjään väistyminen ei ole uusi asia vaan vanha
joten annan tilan paremmilleni
niille joita kaivataan 
ja joita tarvitaan
ja joiden kanssa on hyvä kasvaa.
Vielä sittenkin kun itse on jo
tarpeeksi iäkäs ymmärtääkseen elämää.

Aurinko nousi idästä ihan kuten mikä tahansa aamu
ja minä join kahviani tyynin mielin ja tiesin
että kyllä he hyvin valitsevat tiensä
ja pärjäävät hyvin ilman minuakin 
tai ehkä jopa minun puuttumisen vuoksi
paremmin kuin koskaan.

En minä silti vanhaksi vieläkään suostu.
Ajan keväisin hienolla polkupyörälläni katsomaan
milloin perhoset heräävät hangille leikkimään
ja koska joutsenet saapuvat seurakseni.
Syksyisin seison pihallani vilkuttamassa hyvästejä
milloin kenellekin.

Tänä vuonna luopumisen aika tulikin jo keväällä.
Sellaista tämä elämä on.

oletus

Kommentit

Pysäyttävää, tulee varmasti vielä paljon hyviä hetkiä elämässä <3 
Aivan varmasti tulee <3
 

Käyttäjän kaikki runot