Nimetön

Runoilija 7ec7f1bbc3cc5192ab1c3114f49e24e9

nainen
Julkaistu:
9
Liittynyt: 27.11.2003
Viimeksi paikalla: 13.11.2018 12:58

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Ikuinen romantikko; aikuinen nainen, mutta teini. 
"Älä unelmoi elämääsi, elä unelmaasi"
 

Hitto mä oon ruma ja läski!

Tuijotan itseäni peilistä ja itken. Miten kukaan voi olla näin ällöttävä, miten kukaan voi kehdata kulkea tän näköisenä pihalla ilman paperipussia päässä? Mä oon saanu tarpeekseni siitä, että joudun ostamaan kaks kokoa isompia vaatteita ku mun paras kaveri. Nyt on aika muuttua!

Mä kävelen jääkaapille. Kaikki sulkaavanukkaat, pitsat, limut ja muut lihottavat lentää roskiin. Kuiva-ainekaapista niin ikään kaikki murot, sokeri, kaakaojauheet ja muu sonta saa lähteä pois kiusaamasta mua. Heitän keksipurkin sisältä kaikki piilossa olleet suklaapatukat, pakkasesta jäätelöt. Kaikki saa mennä.

Mä kaivan esille kaupasta näpistämäni paidan, kokoa 32. Se tulee vielä mahtumaan mulle. Mä tulen olemaan vielä kaunis se päällä ja sitten kukaan ei enää osoittele sormella tai sano mulle ilkeyksiä.

Mä kaivan mun lenkkarit jostain kaapin pohjalta ja lähden lenkille. Juoksen tunnin, kunnes jalkoihin alkaa sattua ja sipsuttelen takaisin kotiin.

Aamulla herään siihen, kun mun jalkoihin sattuu ihan pirusti. Venyttely olisi sallittua jatkossa. Mutta kipu ei haittaa, mä halua laihtua. Mä haluan olla kaunis. Syön aamupalaksi yhden näkkärin viipaleen ja juon lasin vettä. En ota edes eväitä mukaan töihin, vedestä se maha täytyy ihan yhtä hyvin.

Illalla kun tulen kotiin, vatsani kurnii tuhottomasti. En kuitenkaan anna periksi vaan keitän vaan perunoita, joiden kanssa syön porkkanaraastetta. Janooni juon vettä ja menen aikaisin nukkumaan, jottei vatsani murina häiritsisi mua.

Seuraavana aamuna mua väsyttää ihan tuhottomasti kun herään kellon sointiin. Nousen kuitenkin ylös ja lähden aamu-uinnille. En tarvitse aamupalaa, otan porkkanan evääksi.

Jatkan näin viikkokausia. Mielestäni en näytä yhtään pienemmältä, joten lisään liikkumista. Juoksen, uin, käyn salilla, teen pitkää työpäivää. Elän yhdellä lämpimällä ruualla päivässä, en syö suklaata. Aina välillä kokeilen paitaa, jonka olen näpistänyt ja joka on kauneuteni mittari. Se ei näytä yhtään paremmalta kanssani.

Yhtenä päivänä lankean. Löydän nälissäni töistä paketin keksejä, jotka hotkaisen suuhuni saman tien. Itken ja katson rumaa ruhoani peilistä. Menen oksentamaan. Oksennan niin kauan, että itken pöntön äärellä.

Tämä alkaa toistua useammin. Syön jo kunnon ruokaa, mutta heti syötyäni juoksen vessaan ja tungen sormet kurkkuuni.

Huomaan peilistä vartaloni pienenneen. Ilastun. Käyn vaa’alla, olen laihtunut jo kymmenen kiloa!

Lähden lenkille ja huomaan, että verkkarini meinaavat pudota. Kokeilen palattuani aarrettani, paitaani, ja totean että se alkaa jo näyttää hyvältä.

Siskoni tulee kylään pitkästä aikaa naapurikylästä ja näyttää kauhistuneelta. Olen kuulemma laihtunut todella paljon. Minä hymyilen sisäisesti: kohta olen todella kaunis.

Siskoni mielestä minun tulisi syödä enemmän. Syön hänen kanssaan kunnon aterian ja hänen lähdettyään, menen vessaan tyhjentämään vatsani. Tämän jälkeen pesen hampaani, sillä oksennus ei maistu koskaan hyvältä.

Puen paidan päälleni. Kyllä, kohta se alkaa mahtua. Mutta vielä, vielä voisin pudottaa hieman painoani.

Sidon hiukseni nutturalle lenkillä käynnin ja suihkun jälkeen. Ihmettelen, kun käteeni jää paljon karvaa.

Juoksen. Syön. Oksennan. Näin teen päivä toisensa jälkeen. Olen viikon pois töistä, sillä en vaan jaksa herätä aamulla. Teen comebackin töihin kauniina uudessa paidassani, päätän.

Olen toisenkin viikon pois töistä, päätän pitää kertyneitä vapaita. Keskityn lenkkeilyyn ja uimiseen. Saan ostaa uuden uima-asun, kun vanha ei enää pysynyt päälläni.

Katson itseäni peilistä hymyillen. Tämä alkaa näyttää jo hyvältä.

Vihdoin eräänä aamuna saan nostettua itseni sängystä ylös ajoissa. Puen aarteeni päälleni, katson hymyillen itseäni peilistä. Olen kaunis. Ihana. Vihdoinkin kehtaan kulkea ulkona omana itsenäni. Paita näyttää täydelliseltä päälläni, se ei purista ja siinä on jopa hengistystilaa.

Lähden ulos kävelemään kohti työpaikaani. Hengästyn rappusissa, minua huimaakin hiukan, mutta luulen sen johtuvan aamuveden juomatta jättämisestä.

Kävelen. Askel toisen eteen. Horjahdan. Jatkan matkaa.
Silmissäni sumenee.

Kaadun.

Enkä nouse enää ylös.

Siinä makaan kaunis paitani päälläni enkä enää hengitä.
Minä, 170 -senttinen nuori nainen, painan 28 kiloa.
Sydämeni petti, eikä minua enää saada herätettyä.

Siskoni itkee ja syyttää itseään siitä, ettei tajunnut.

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot