Miljoona valopistettä taivaan päällä,
monumentit pimeydessä,
seisovat katsoen kunnes aurinko nousee.
Huudot pimeyteen siitä kuinka kielsimme itsemme,
kädet silmiemme edessä kiroamme kaiken luomamme.
Mikä inspiroi meidät tähän hulluuteen,
että olemassaolomme tulisi määritellä valolla,
jota me emme näe,
valolla,
jota ei voi nähdä.
En, en voi nähdä tätä kaikkea edistyksenä.
Kuinka pääsimme näin pitkälle?
Kun me näemme itsemme jumalina,
vaatien luontoa itsellemme,
petämme omat rodumme vaistot,
sokeudella ja järjettömyydellä tapamme kaiken.
Me tapamme kaiken.
Näkeekö joku itsetuhomme?
Muistutammeko itseämme,
että olemassaolomme on niin hauras,
että ilman tätä valoa meitä ei ole,
että ilman tätä valoa,
jonka me teimme,
meitä ei ole?
Ja tuhannessa vuodessa mikä on meidän perintömme?
Miljoona valoa, joita kukaan ei näe?
Miljoona valopistettä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi