Tapa minut
revi pieniksi riekaleiksi
Tule, revi ja tuhoa
polta kaikki jälkesi
Syö minut
ime aivan tyhjäksi
ettei kukaan enää saa ehjäksi
Sinä pieni demoni
olit oma aarteeni
sinulle myin sieluni
annoin ikiomaksi
ilman palautus oikeutta
se oli syvää rakkautta
Sinä pieni demoni
minun ainut kultani
mukisematta otit vastaan sen
sieluni ja koko sydämen
ilman mitään katumusta
et antanut viimeistä toivomusta
Sinä pieni demoni
näytä minulle hautani
mistä en koskaan nouse
sillä eihän rakkauteni kuole
Sinä pieni demoni
tule minun luokseni
hautaan minun viereeni
niin saisin viimein rauhani
Selite:
Ne ketkä ovat lukeneet tämän saattavat pitää minua hullua, mutta hulluahan se rakkauskin ja välillä kun oikein rakastaa on kuin olisi rakkaudesta riivattu.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ei tämän runon kirjoittaja voisi olla hullu, ei millään muotoa. Tässä on ihan mielettömästi tunnetta, jota ei moni edes taitaisi kirjoittaa kuten olet tehnyt.
Rakkaus vie, antaa ja ottaa. Se voi olla suurta kipuakin ja sitä se on lähes jokaisella säkeelläsi.
Vaikuttava runo kaikin puolin.
Upeasti olet mielen demonit sanoiksi luonut, kiduttavan kaunista, riipaisevan koskettavaa runoutta, jossa on kuitenkin, se pieni toivon välähdys, sillä eihän rakkaus kuole.. ja rakkaus, rakkaus yksin riittää.
Hulluus on suhteellista ja sopivissa annoksissa erittäin tervetullutta, etenkin jos se synnyttää tälläistä.