katsoo suoraan lävitse
suoristaa kauluksen
avaa nauhan kerrallaan
päästää purkautumaan olkapäilleen
miten kauan vie oppia vetämään henkeä niin
että kylkiluut ammottavat vain kauniina kaarina?
hän on niin sormieni välissä,
että voisin kiristää solmiota juuri sen
tarvittavan tuuman liikaa
oikeassa elämässä
tahtoisin tuntea toisen tuoksun
erilaisen painon oikealla kyljelläni
tahtoisin rikkoa jotain muuta
kuin itseltäni luunsäikeitä
haluaisin niin kovin mykiöt
joilla en voi ajatella kuolemaa
mutta en halua että tartut taas verhoihini
jokaiseen materiaaliin
niin ettei tupakan savukaan tapa sinua
minun kasvoni vaihtuvat
jokaisen valopylvään myötä
mutta hän haluaa hahmon
joka osaa sulkea silmänsä kun sattuu
kahden savukkeen kuluttua hän kyllästyy
minuun kuten ennenkin
nousee, unohtaa sytyttimen yöpöydälle
vieläkään en ole oppinut
olemaan huoraamatta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
