Taas se sama kipu riipaisi pientä sydäntä, pienen pään muistaessa rakkaitaan. Kuinka hetki sitten hänet taas oltiin väkivalloin revitty irti elämän tarkoituksesta. Tärkeimmästä osasta elämää. Omasta perheestä.
Likaiset, kyynelten raidoittamat kasvot painuivat kylmiä kaltereita vasten, joita sormet puristivat jo valkoisina. Auto heilui puolelta toiselle kuoppaisella tiellä. Isän hahmo näkyi hiukan kauempana, mutta vielä niin selvänä. Isä itkien, polvistuneena maahan rukoili apua jumalalta. Minä en saanut. En saanut muuta kuin tehdä työtä.
Auto pysähtyi ja meille huudettiin nousemaan ulos ja käymään työhön. Minä tulin viimeisenä. Minua lyötiin. Katsoin käsiäni jossa näkyi vieläkin vanhat työn jäljet.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi