Ja minä katson vielä laaksoon
yhden häivähtävän hetken
annan itselleni aikaa
näiltä karuilta kallioilta
näkee niin kauas
kahden ajan takaa
minä muistan sinut
kuinka selkäsi kaari
hiveli hiljaista kättäni
ja silmiesi lämpö
tummui tuleksi vatsalleni
yhdessä hetkessä
ylitettiin koko elämä
niin pysähtynyttä kaikki
tänä maidonvalkeana aamuna
jäisellä polulla näkyvät
menneiden haalistumat
hevoseni höyryävät pärskeet
piirtävät merkkejä ilmaan
ei täällä ole minulle mitään
ja kuitenkin on kaikki
kevyttä kavioiden kulku
työläälläkin tiellä
kun mieli matkaa mukana
kantaa harteillaan valoa
ojentaa sitä ajallaan eteenpäin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mennyt ja erityisesti se, yhdistyneenä haikeaan kokemiseen. Ja kuitenkin runokuva kertoo tärkeimmän, on muistot ja niiden mukana löytynyt uusi vahvuus katsoa eteenpäin elämässä. Taitavasti mukaan pujoteltu luonto antaa runolle syvyyttä. Hyvä!