Kultaiset portit, eivät olleet
meitä kahta varten,
ruusutkin iskevät piikkejä jalkoihimme,
kauan sitten kuolleet.
Yhdessä, silti yksinään
tämän harmauden keskellä
synkkien pilvien uhreina
pallo jalassa räpistellään.
Päivä toisensa perään
maailma pyörii ympärillämme,
me juuri ja juuri yltymme
vedenpinnan ylle haukkomaan happea.
Väsymys hyväilee meidät uuteen maailmaan,
missä meidät tunnetaan entuudestaan,
kuolema kolkuttelee ovensuussa,
virne huulettomilla huulillaan, odottaa.
Henkilökohtainen Helvetti, kahdestaan,
eikä tästä suosta olla nousemassa,
se on nähty moneen kertaan,
me hukumme käsi kädessä.
Selite:
Jotain pitkästä aikaa purkautui aivoista
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
rankkaa
pidin