Varjounia

Sol lucet omnibus

I

Kultatietä taivaanrantaan
  kulkee kaunosielun tie.
Taakseen murheet maailmansa
  ammoin jättänyt hän lie.

Sokeana synnin maasta
  läksi runomieli tuo.
Jätti jälkeens' harhapolun,
  taivaan syliin, Luojan luo.

Kovin helpolla hän pääsi
  pois, pois, vankilastaan pois.
Mikä meille maallisille
  yhtä pyhän onnen sois?

Meille kuolo elämässä
  yhtä suurta osaa on.
Mitä emme tiedä, siitä
  osaks' saamme ahdingon.

II

Nöyrry, nöyrry, sukusielu,
  avaa silmäs', katsele!
Näe varjot nurkan takaa,
  surun helmaa suutele.

Valveissasi kultahuiput
  näe kaupunkiesi.
Herkin aistein muista aina
  mitä näit silmilläsi.

Varjot viekkaat, vainovaiset,
  kyläteitä koristaa.
Houkutellen anneillansa,
  sieluja ne saalistaa.

Korviimme nuo kuiskutellen
  väärät lupaukset suo,
"Älä itke elon lapsi,
  sulle varjot lohdun tuo.

Älä pelkää, nuori prinssi,
  mahdin sylissäni saat.
Sulle kevytkätisesti
  annan kuninkaasi maat.

Älä uurra, kahle-orja,
  työs' on merkityksetön.
Helmaani jos suutelisit,
  vapauden saat, synnitön.

Älkää rakkautta turhaan
  toisillenne tuhlatko.
Varjoissani jäätyy vielä
  uusiks' lemmen avanto".

Kuiskii niin nuo varjo-aaveet
  korviin kaikkiin kuuleviin.
Kuiske huudoks' hyvin muuttuu,
  kiirii uniin syntisiin.

Valheen polut meidät johtaa
  kohti yötä synkempää.
Vaskitorven kaihosävel
  sydänjuuriss' värähtää.

Sulje ovet, ikkunatkin,
  älä etsi parempaa,
paitsi sitä, minkä omin
  avuin voisit saavuttaa.

III

Entä kaunosielu? Miksi
  kuullut ei hän kuiskintaa?
Kuinka tietä taivaanrantaan
  kulkea hän yksin saa?

Huusi yössä varjoisassa
  hän "jo luotain lähtekää!
kuljen kun ma taivaan teitä
  mieleeni vain valo jää.

Tahdo en ma lupauksia,
  joita täällä tarjotaan.
Ma omistan jo maailmani,
  siitä kaiken itse saan.

Ihmisyys on altis teille
  vain jos luule saavansa
onnen rikkauksista teidän,
  helpotuksen eloonsa.

Mieli on ain' miehen oma,
  sitä ei voi anastaa.
Johtaa harhaan, kyllä voi,
  muttei varjot varastaa".

IV

Kullanvärisenä hohtaa
  auer aamu-auringon.
Sylissään saa rauhan, levon,
  kainomieli viaton.

Lehvät vehreet koivupuiden,
  tuulten teillä tuudittaa
uinumahan uneen syvään,
  valon lapsi rauhan saa.

Aja varjot edestäsi
  pois, pois, polultasi pois.
Älä houkutukseen taivu
  se vain valheet sulle tois.

Kiitä ensi henkäyksellä,
  kiitä kuolinvuoteella,
valoa, mi polullasi
  hohti elos' matkalla.

Kiitos huomisesta anna,
  kiitos mielen ihmisen,
kiitos taivaan tuuliin kanna,
  kiitos iän ihmeiden.