Vasta nyt, kun silmäni auon,
näen taivaan ja pilvehet sen.
Sama aurinko silmillein paistaa,
joka valaisi mun lapsuuden.
Vasta nyt näen ulapan aavan,
sinitaivaaseen sulautuvan.
Ja sen pinnalle lainehin piirtyy
toive tuulosen puhaltavan.
Vasta nyt näen koivikon jylhän,
mutta ymmärtää saata en lain,
miten rungot, nuo korkeat, vahvat,
oli lapsena varjoja vain?
Vasta nyt näen läntisen taivaan,
johon aurinko luo loistoaan.
Vaikka kulkisin, kulkisin aina,
sitä iltaisin katsoisin vaan.
Vasta nyt olen ehyt ja vahva,
valmis kulkemaan elämän tien.
Valmis näkemään vuorien huiput,
sekä aartehet syvyyksien.
Olin sokea, tunnetta vailla,
sillä nähnyt en kauneutta lain.
Vasta nyt, kun silmäni auoin,
sen kauneuden sieluuni sain.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vaude, mahtavasti oot sanoja yhdistellyt- mielestäni aina luonnosta kertovat runot ovat hienoja, yleensä 'paljon kertovia' :)
tykkäsin kovasti. suosikkeihin menossa_>
jeesjees...ei tähän muuta sanottavaa.
kaunis runo- vaikeuksien kautta voittoon! eletty elämä vahvistaa ja antaa kyvyn nauttia pienistä asioista!