Kaksi kuukautta sitten
kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa,
en vielä tiennyt mitä löydän edestäni.
Viaton ystävyys,
sai uuden sävyn,
pyyteettömän rakkauden.
Valo on löytänyt minut uudelleen,
varjot viimein väistyneet tieltäni.
Se olet Sinä, elämäni kirkkain valo.
Löysit minut satojen joukosta,
vai olinko se minä
joka Sinut satojen joukosta poimin?
En voi vieläkään uskoa tätä onnea,
toivon,
Sinä olet se oikea.
Mitä tein,
että sain Sinut omakseni
ja että saan katsella Sinun kaunista hymyäsi?
Täytät minussa sen tyhjiön,
joka oli lähellä tukehduttaa
minut alleen.
Tiedän, etten halua koskaan luopua Sinusta,
en halua koskaan päästää kädestäsi irti.
Saanko silittää hiuksiasi ikuisesti?
En lähde pois, en kulumallakaan.
Sinä toit taas tarkoituksen
jo turhaksi käyneeseen elämääni.
Tuntuu etten voi tarpeeksi Sinua kaikesta kiittää,
toivottavasti kiitokseksi rakkauteni riittää.
Se kaikki on tarkoitettu juuri Sinulle, Rakas.
Ei ole parempaa tapaa herätä,
kuin hymyillen ja onnellisena.
Ja illalla saan onneen nukahtaa.
Tiedä se,
olen kanssasi erittäin onnellinen,
en anna minkään maailman voiman Sinua satuttaa.
Toivon ettemme koskaan sano hyvästi,
vaan ainoastaan näkemiin,
kunnes jälleen peitämme toisemme suudelmiin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sytytti, mutta aloin itkeä oman tarinani takia, johon tämä sopi hienosti...
Koskettava ja kaunis rakkausruno, ihan kuin minulle tehty, jos näin on, olen hyvin otettu ja onnellinen <3 sinusta elämäni valo, lahja elämältä, elämäni salaisuus <3 Kiitos runostasi!
Sivut