Nojaan tuohon ikkunaan,
siitä vetää ja se saa aikaan kylmiä väreitä,
silti en voi sille mitään
että minun täytyy painautua ikkunalasiin yhä tiukemmin.
Minua paleltaa sisäisesti jo muutenkin,
joten onko enää muutamalla vilunväreellä mitään väliä?
Ketä elämäni koskettaa?
Olen aina ollut hauras,
tänään vasta todistan sen.
Olen nojannut tähän ikkunalasiin jo tuntikausia,
tuijottanut ulos
ymmärtämättä maailmanmenosta yhtään mitään.
Sattuu liikaa,
kaikki nuo kokemukset
kuin neuloina ihossani
juuri tänään
kun olisi niin paljon muutakin ajateltavaa.
En halua muistella noita mustia kyyneleitä,
en tuota taivasta missä vielä tänä iltana lyö salamat,
ne kunnioittavat minua.
Tuhkaksi palaneilla siivillä on vaikeaa opetella lentämään,
mutta antakaa minulle hetki aikaa
toteuttaa unelmani
niin ehkä huomenaamulla
taivas on pilvetön
ja löydän oikean suunnan,
minne lähteä lentämään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mä huomasin tässä jonkun "valoa tunnelinpäässä" välähdyksen,
se rauhoitti mua, ajatus, että
sä ehdit ainakin hetken kuvitella, että ehkä tulee päiviä toisenlaisiakin...
Toiveikuutta näin minäkin...
tunnelmallinen teksti, joka kuitenkin nostattaa hieman toivoakin lopussa. hienoa.
Tää on aivan mieletön teksti. Kosketti syvältä, ihan uutta sua, vaikka samaa onkin. *kyllä se ymmärtää* Upeaa tekstiä, vahvoja ilmaisuja ja muutenkin vain niin... Jäin ihan sanattomaksi, mun ylistys ei vaan oo tarpeeksi. Paranee mielestäni loppua kohden, mutta se on makuasia. Juuh, kyllä sä jostain oot repiny vaikutteita, sä oot kehittyny kirjoittajana tosi paljon tässä kun on tarkkaan seurannu. Kokis iteki tollasen perhosefektin. (Ei sillä, että sun tekstit koskaan ois huonoja ollu.)
tämä kosketaa minua, sillä minäkin olen palellut sisältä niin kauna, ettei miillään ole enää väliä sen rinnalla.
Osaat kirjoitta niin hyvin, että itselläni tulee kaikki muo tunteet mieleen, todella voimakkaina.
Minuakin palelee.
Sivut