NERON MUISTOLLE.

Runoilija UnohduS

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 11.5.2003

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kummisetä, reserviläinen, foorumin puolella nimellä Epäluottamuslause.
 

Noin kuukausi sitten tiistaina 7.9. tuli kuneeksi 3 vuotta Pertti "Spede" Pasasen kuolemasta. Perjantaina 10.9. sai ensi-iltansa Vesa-Matti Loirin ja Ere Kokkkosen tekemä elokuva Uuno Turhapuro - This is my life. Vaikka elokuva keskittyykin pääosin kertomaan Uunon elämästä, käsittelee se myös Speden poismenoa tämän roolihahmon Härski-Hartikaisen kautta, ollen näin myöskin ystävien ja työtovereiden viimeinen palvelus - eräänlainen hatunnosto - miehelle joka hauskuutti suomalaisia vuosikymmenten ajan.

Spede oli komiikan suvereeni mestari nuoresta asti, alkaen aina koulun juhlista ja muista tilaisuuksista, joihin hän suunnitteli ja valmisti näytelmät ja sketsit. Spede kohtasi kuitenkin kritiikkiäkin jo tuolloin, joutuen jopa vaihtamaan lukiota Kuopiosta Iisalmeen saksanopettajan päätettyä itsestään kertovien sketsien jälkeen olla antamatta Spedelle saksasta nelosta parempaa arvosanaa.

Paitsi viihdeguru, Spede oli myös ansioitunut keksijä ja liikemies. Mäkilingon, ekoveneen, matkaradio-levysoittimen, kouluaikana rakennetun Suomen ensimmäisen skootterin ja lukemattomien muiden keksintöjen isä. Speden spelit-TV-kilpailun ansiosta Veikkaus OY pystyi vuosien saatossa lahjoittamaan yli 400 miljoonaa vanhaa markkaa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Tavallinen kansa kyllä arvosti Spedeä ja antoi hänelle hänen ansaitsemansa suosion ja tunnustuksen toisin kuin kriitikot, jotka eivät tunnustaneet tai arvostaneet hänen saavutuksiaan millään alalla koko hänen elinaikanaan. Mutta niinhän se on etteivät elokuvalippuja osta kriitikot vaan tavalliset ihmiset. Jo yksinomaan pelkkiin Turhapuroihin myytiin noin 7 miljoonaa lippua, mistä jokainen voinee päätellä, kumpi oli oikeassa: Spede vai kriitikot?

Viimeisen Turhapuron loppupuolella Uuno sanoo tärkeintä elämässä olevan: "Hyvät kaverit tietysti. Sörsselssön... ja Hartikainen. Härski oli hyvä kaveri, mutta sitte Härski vaan... lähti pois. Siitä ois niin paljo kerrottavaa... tuhat tarinaa. Se ties aina kaiken... osas aina kaiken... sillä oli aina vastaus kaikkeen." Samalla kun Uuno Turhapuro puhui Härski-Hartikaisesta, Vesa-Matti Loiri puhui Spede Pasasesta. Nuo sanat hiljensivät koko elokuvateatterin niin totaalisesti että olisi voinut kuulla neulan putoavan lattialle. Ne myös olivat täysin totta oikeassakin elämässä. Spedekin oli hyvä tyyppi, mutta sitten Spedekin vain lähti pois.

Spede Pasasen merkitys suomalaiselle viihde-elämälle on täysin omaa luokkaansa. Kun taas tarkastelee hänen tuotantoaan keksijänä ja ideoiden oivaltajana, mieleen tulee vääjäämättä ajatus, että hän oli kuin myöhäis-syntyinen renessanssi-ihminen - mies, joka epäröimättä tarttui toimeen kuin toimeen, tunnustamatta valmiiksi määriteltyjä rajoja, tai pysymättä lestissään. Hänen elämäntyönsä perimmäisin opetus piileekin hänen itsepäisyydessään ja rajattomassa uskossa omiin kykyihinsä. Hän näytti meille miltei minkä tahansa olevan mahdollista, jos uskoo asiaansa sekä itseensä ja tarttuu epäröimättä toimeen. Hänen elämänsä oli, sanalla sanoen, inspiroiva. Se edustaa kiistämätöntä todistusaineistoa yrittämisen, tekemisen ja omien unelmiensa toteuttamisen puolesta.

Viimeistä Turhapuroa siteeraten: "Huumori säilyy vaikka tekijät poistuvat."

Selite: 
Tätä ei tarvinne selitellä. Selittänee itse itsensä. Spede oli nero.
Kategoria: 
 

Kommentit

Yhdyn mielipiteesi..Speden muistoa kunnioittaen!

Kyllä vaan Spede viihdytti Suomen kansaa. Nyky viihde on hieman toisenlaista. Muistan yleisradion Kankkulan kaivot, tuohikontit ym hulvattomat hupailut.

 

Käyttäjän kaikki runot