Mene rauhaan

Runoilija Pellava

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 18.12.2007

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Harrastelen kaikenlaista: runoja, lauluja, maalauksia, valokuvausta. Luovuus kuuluu jokaiseen päivään ja unelmointi on päätyöni. Nuorena eläkeläisenä rima ei ole korkealla ja iloita voi surkeastakin lopputuloksesta - kunhan on itsellä hauskaa. Lauluihini voi tutustua youtubessa, kanavan nimi on Salakirjoitus.
 

Kupittaan kenttä oli outo paikka. "Sinun tililläsi on 20 minuuttia omaa aikaa Minun kanssani", sanoi ääni puhelimessa. En tiennyt, olinko itse vastannut puhelimeen, vai oliko sihteerini ojentautunut ottamaan vastaan puheluita.

Katselin kenttää. Oli paljon kuolleita. Nurkkakentällä leikittiin nurkkajussia. Orkesteri soitti hidasta tangoa ja muutama vanha pari luisteli hiljalleen lumihiutaleiden sataessa. Vastasin puhelimeen varovaisella äänellä: "Paljonko pakkasta?" Ääni puhelimen toisessa päässä sanoi: "Riittävän paljon, etteivät ruumiit ala haista vielä kolmeen päivään."

Kupittaan kenttä oli outo paikka. Anelin lisää aikaa puhelinmyyjältä, mutta puhelinkopissa oli minun lisäkseni vain polvillaan oleva sihteerini. "Nouse ylös, hyvä nainen", sanoin sihteerille. Sihteeri nousi ja avasi kalenterin: "Sinulle on tapaaminen Kupittaan kentän puolivälissä kakkospesällä kello 14."

Olin varma yhdestä asiasta. Peräreikääni pakotti. No, sehän ei ollut uusi asia ytimekkäässä viestinnässä, mutta en silti sanonut sitä puhelimen toisessa päässä odottavalle ihmiselle. "En tahdo puhua kanssasi kauempaa", ilmoitin yks kantaan. "Et voi sulkea puhelinta ennen kuin 20 minuuttia on kulunut", ilmoitti miesääni. Mietin, miten olisi mahdollista, etten voisi sulkea puhelinta. Sehän oli minun valintani. En uskaltanut laskea luuria.

"Minähän sanoin. Et voi tehdä tahtoni vastaisesti", miesääni sanoi. Minua ei naurattanut, vaikka elokuvissa tässä vaiheessa nainen olisi alkanut vähintäänkin hymyillä. Katselin ruumiita kentällä. "En tiedä, kuuluuko minun mennä auttamaan haavoittuneita", sanoin miehelle. "Et mene minnekään, vaan pysyt siinä ja juttelet kanssani", mies sanoi takaisin.

Odotin seuraavaa ajatusta kaksi sekunttia. Otin kellosta aikaa. "Etkö aio ajaa ulos perkeleitä päästäsi", mies kysyi minulta. "Mahdotonta. Olen jähmettynyt kauhusta", sanoi miehelle. "Et ole. Kuvittelet olevasi ja kuvitelmastasi tulee totta, mitä enemmän kuvittelet kauhusi todeksi", mies sanoi minulle. "En voi liikkua", sanoi miehelle. "Minähän sanoin. Et voi tehdä tahtoani vastaan", mies sanoi. Minä vihastuin, mutta en uskaltanut olla vihainen.

Kello 14:15 kysyin mieheltä: "Olemmeko me täällä sitä varten, että oppisimme jotain, vai sitä varten, että vanhojentansseissa olisi kauniit vaatteet?" Mies alkoi nauraa. "Kuinka voit nauraa tässä tilanteessa", kysyin moittivasti. "Älä ota tätä niin raskaasti", mies sanoi ja lisäsi: "Ties vaikka aamulla sade tulee happona." Vihasin häntä. Se oli selvä asia. "Olet typerys", sanoin miehelle. Mies nauroi. "Et voi laskea luuria", hän sanoi. Nyökkäsin hänelle. "Ovatko kamerat illalla pois päältä", kysyin. "Ovat", mies vastasi.

Huokasin. "Olen unohtanut ruokailun tänään", sanoin miehelle. "Ei se mitään. Syöt aamuyöstä pari hampurilaista", mies vastasi. "Seksityö on", aloitin. "Ole hiljaa", mies vastasi. En tajunnut, miksi mies tahtoi vaientaa minut. "Elimelliset asiat puhutaan toisesta puhelimesta", mies sanoi. En uskonut korviani. Maailma oli haudanhiljainen. "Toisesta puhelimesta", kysyin mieheltä. "Missä", kysyin. "Kupittaan kentän toisessa päädyssä. Et voi nähdä sinne saakka", mies vastasi.

"Paleleeko jalkojasi", mies kysyi. "Hieman", vastasin. "Kävisit juoksulenkillä", mies sanoi. "Minulla on penikkatauti", vastasin miehelle loukkaantuneena. "Olen lisäksi hyvin ylipainoinen", sanoi vielä loukkaantuneempana. "Älä siitä huoli. Niin kauan kuin tuoli allasi kestää", mies sanoi. "Lausu minulle runo", anelin. "En voi. Enää viisi minuuttia aikaa", mies vastasi. "Inhottavan vähän", sanoi. "Sellaista telkkariohjelmaa ajattelin, että vähä vähältä sataa yhä kovemmin ja lopulta tuulee niin, että seinät kaatuvat päälle", mies sanoi. "Milloin", kysyin. "Ylihuomenna", mies sanoi. Minua nauratti.

Olen varma siitä, että mies antaisi minun mennä pois puhelinkopista, kun kello tulisi 20 vaille 5. "Voit mennä. Mutta runoja älä kirjoita, ennen seuraavaa amua", mies sanoi. En tiennyt, miten päättää puhelua. Totesin mekaanisesti: "Olen hyvin kiitollinen, että Kupittaan kentällä sataa lunta, ja että olen puhellut kanssasi säästä." Mies toisessa päässä hymyili ja sanoi: "Tyttäreni. Mene rauhaan."

Selite: 
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot