meitä ei kanna edes hurrikaani

Runoilija pakkausseloste

nainen
Julkaistu:
66
Liittynyt: 3.9.2004
Viimeksi paikalla: 7.1.2024 19:07

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
3.3.1991

Pitkään tiesin, missä seison
Nyt huomaan, on kadonnut jalkojen alta maa


Runoilen kausiluontoisesti, julkaisen satunnaisesti. Kirjoitan ensisijaisesti itselleni, muistaakseni jotain, käsitelläkseni jotain. Kai tämä on yhden sortin päiväkirja taikka kiiltokuvakansio, kun kaikkea ei viitsisi tatuoidakaan. 
Suosittelen:
 
kun me tavattiin sä osasit jo lentää,
nostit mut selkääsi, veit ilmaan

näytit metsät, pellot, kaupungit,
joen s-kirjaimen muotoisen mutkan

kerroit kivilajeista, puun vaiheista,
vuodenajoista ja merikotkan pesästä

yhtenä aamuna selkäni kutisi
omat siipeni alkoivat puskea läpi


lensimme yhdessä, minä edellä
hullaantuneena vapaudesta ja tuulesta

osoitin sulle tähtikuvioita, 
suokasveja ja niittykukkia

sä katsoit pois, sanoit ettei niillä
ole enää mitään väliä


aurinko oli sammunut, joki oli kuiva,
peurat juosseet syvälle metsään

enää ei pidetty käsistä toisiamme,
ei puhuttu sanaakaan yhteisillä lennoilla

yhtenä yönä, yhteisestä sopimuksesta
toistemme siivet leikattiin


tähtien järjestys meni sekaisin,
kevät tuntui marraskuulta

värit peseytyivät maailmasta
kuin itkun jälkeinen ripsiväri

ei tule enää ilmavirtaa,
joka meidät kantaisi
Selite: 
Todellisuudessa tää kaipais hiomista, mutten jaksa. Kaikki alkoi siitä, kun yöllä mieleen tuli "ei tule enää ilmavirtaa, joka meidät kantaisi". Saatoin sortua rakentamaan taustatarinaa liikaa, ehkä tuo virke olisi yksinään toiminut runona paremmin.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Kauniisti kuvaat ja luot koskettavaa tunnelmaa runossasi..
hyvin kerrottua elämää
ensin runo nousee ja sitten laskee laskee maahan

tykkään kun arvokkuus säilyy siivet katkeavat vasta maassa ei lennossa

hieno
Joskus päässä toistuu joku lause,
saaden aikaan runon kirjoittamisen halun.
Minusta tämä on Hyvä tarina,
elämänmakuinen, riipaisevakin.
 

Sivut