Tuo mies...
Jakanut kanssani saman vuoteen,
saman ruokapöydän
jo monen vuoden ajan.
Olen pessyt sen likaisia sukkia
ja se on tehnyt minulle lihapullia.
Olemme rakastaneet ja tapelleet,
rakastelleet ja itkeneet.
Jakaneet lähes koko elämän.
Olemme menossa naimisiin,
sanomme tahdon
ja muutumme osaksi muita aviopareja.
Joskus tuo kaikki pelottaa.
Että minä,
vapaaksi tehty,
olisin jonkun ihan oikeasti, aivan kokonaan.
Aina kuolemaan asti.
Ja sitten huomaan
sen olevan juuri sitä
mitä eniten haluan.
Olla yhtä tuon miehen kanssa,
jonka lapset minä synnytin
ja joka tulee yöksi yhteiseen vuoteeseen.
Olen antanut itseni kokonaan.
Ja luoja,
että olen onnellinen.
Selite:
No, runosta on jo aikaa, eikä se rakkauskaan kuolemaan asti kestänyt. Mutta halusin tämän silti jakaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienosti tämä tapahtumista kertoo, tapahtumista vuosien varrelta.
Elämän menoa, myötä- ja vastamäkeä, hetkiä hetkessä elettyjä.
Hyvä runo.
hetkellä, jolloin kokee menettävänsa vapautensa kun astuu avioliiton satamaan, tuhon siemen on jo istutettu.
Vapaus on sieluntila, joka pitää ensin ymmärtää, jotta voisi tulla jonkun kanssa yhdeksi.