Villiviini

Sinä lähdit 
et kylläkään varoittamatta
merkkejä oli ilmassa jo pitkän aikaa

Minullakin oli aikaa
ja nyt huomaan
että osasin 
surra jo etukäteen

En hajonnutkaan täysin palasiksi
no okei hajosin, mutta hetkellisesti

Lähdöstäsi harvoin kanssasi puhua sai
et koskaan halunnut itkeä
paitsi ne muutamat kerrat
kun elämä löi kovaa
tuli lunta tupaan, taantumaa

Silloin uskalsit olla heikko ja itkeä
surra sitä mikä muuksi muuttunut ei
taistelua jota et voinut voittaa 
sen olit tuomittu häviämään

Nyt kun lähdöstäsi on 
kohta kaksi kuukautta
pystyn tästä jo ääneen puhumaan
sitä ennen sortui yrittäessään

Ikävä on käsittämätön
olet luotamme poissa
vain muistot on jäljellä
ja villasukat