Surujenkaiku

Surullisena huudan tyhjyyteen, 
vaikkei kukaan kuule. 
Vihainen kaiku nostaa arvostelevaa päätään,
kunnes kaukaa, tyhjyyden toiselta puolen,
kuulen lohdun sanoja, 
jotka saavat kaiunkin hiljenemään. 

Lohdun ääni on vaimea:
"Älä pelkää, pieni. 
Saat surra, sillä olen täällä."

Vihainen kaiku hiljenee ja väistyy, 
kuin pikimusta pilviverho myrskyiseltä taivaalta,
antaen tilaa valolle. 

Vaikka suruhuntuni roikkuu raskaana,
tiedän, että olet aivan sen takana.
Autat kannattelemaan raskasta huntuani, 
kun pääni painuu sen painosta,
ja kun myrskyiset pilvet jyrähtelevät uhkaavana.
Silloin, kun sydämeni vaikeroi, 
kun mieleni ei auta ymmärtämään.