Pajalla

Ollakseen tuonelanmarjoista 
pojakseen siemenet,
tullakseen pimeän vuorolla,
tuullakseen kuuroille kuorona,
laulun maalaten nimet.
Olevan metsän elämän kivet
kaivaneet syvälle sydämestä
pienten puhuvan.
Nukkuvan alla toistuvan sammalten,
juurilla kantojen sateeksi anellen.
Muurilla kansojen anteeksi 
valehdellen syyttömän,
valonvaltias vain ajaksi syntymän.

Kehdossa hyräillen säveliä elonsa lehtien,
kertoi valkoisena tiedon entisen.
Lentäen siivellä ajassa matkamme luoden,
kantaen kaikkeuden sysimustana huolet,
ne suuret, 
joilta metsämme katkaissut jo juuret.
Tulimyrskyssä aallot kiroilevat kunnes
tuhkaksi tyyntyvät.