oranssirooibos

On myöhäinen yö ja minua ahdistaa
En voinut yöhön paeta, aamu nousi uudelleen niin kuin joka ikinen aamu.
Istuin matolla, johon on kaatunut kahvia kuusi kertaa ja mietin pian täällä nousevaa aurinkoa.

Auringolla on mielestäni monet kasvot, vielä enemmän kuin mitä minä toisille tällä hetkellä tarjoan. Eilen se oli pyöreä ja kirkas, mutta pieni. Siedettävän näköinen, ei päässyt liikaa minuun käsiksi. Ajattelin sen tekevän hyvää yhteistyötä niiden voimien kanssa, joiden kanssa se tekee yhteistyötä: Valo ja varjot järjestäytyivät kauniisti ja oli niin läääämmmmiiin

Välillä tuntuu niin ikävältä ja pelottavalta. Olen, ja on ajatuksia monessa mielessä. Yhdessä niistä joku, turvallisen kaukaisen ja hämyisen etäisyyden päässä oleva, kurottautuu kuiskaamaan korvalleni hymyn. Taide pysyy tasapainossa, kun kaikki katoaa ja jäljelle jää vain kaikkeuden huminassa hiljalleen lipuva alus. Yöt ovat niin lempeitä. Voi kun aamu ei ikinä nousisi.