HiljaisuusPimeässä

Runoilija HiljaisuusPimeässä

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 20.4.2016
Viimeksi paikalla: 29.7.2023 21:28

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
20.2.1986

Pyytäisin tutustumaan maatalousreformiin.

Saavutetaan mm. seuraavat hyödyt:
- 90% Suomen ammoniakkipäästöistä ilmakehään vähenee
- 10% koko liikenteen tuottamasta CO2 määrästä vähenee maataloudessa
- lehmien metaanintuotanto & ravinnevalumat vähenee

https://boneco.tech.blog/2020/01/03/example-post/

 

Sudeksi

Olimme kai liian rakastuneita. Vai rakastitko minua koskaan? Emme huomanneet, kävelimme yli reunan. Emme kuunnelleet varoituksien huutoja, olimme liian ylpeitä rakkaudessamme. Vai oliko se rakkautta?

Kun miekat kohosivat, olin ensimmäinen sotimassa. Kun kuulin huudot, lähdin luotasi, enkä kai palannut koskaan. Olimmeko koskaan oikeasti yhdessä? Taistelin, ulvoin ja salassa kasvoi katkeruuteni; piilossa veistin sydämestäni piikikkään ja surullisen. Oliko se koskaan ehjä?

En pystynyt siihen, vaikka annoin kaikkeni. Lopulta ei käteni jaksanut enää nostaa miekkaa ottamaan iskua vastaan; kilpeni maassa, vereni sekoittunut mutaan. Mutaan, joka kerran oli täynnä kukkasia ja vihreää. Ja sinä seisot, odottamassa minua; että palaisin taistelusta, jonka tein vuoksemme. Meidän ja lapsemme. Sinä seisoit ja itkit, kun he veivät sinut. Huusin itkien perääsi, ulvoin peloissani. Mutta et kääntynyt katsomaan. Et halunnut mennä heidän mukaansa, ethän?

Ja niin palasit, sodan jäljet kasvoiltasi pyyhittynä, vaatteesi kuin prinsessalla. Vaikka olisin jaksanut nousta mudasta, olisinko voinut liata hienot vaatteesi halaamalla sinua?. Katsoit alas minuun ja katseesi tulvi sääliä. Sääliä.. Nostaisithan minut ylös, että jatkaisimme taas matkaa? Pesisithän haavani ja sitoisit ne suudellen kiinni? Sanoit, että sinua odotetaan. Sinun pitää mennä. Ja nyt, itkin, taas. Olit enää etäinen, ei edes sääliä; olin sinulle rikkinäinen säälittävä otus, rakastithan minua, edes joskus? Sano vielä kerran ne sanat, jotta tuskani olisi täydellistä. Sanothan, että olen ollut väärässä, niin voin antaa itselleni anteeksi. Voin hyväksyä sen, että minut on petetty, voin elää sen kanssa, että olen valehdellut itselleni. Mutta ei tätä, en kestä katsoa virheitäni silmiin. Pakenin.

Löysin pimeän luolan, minne käperryin: nukkumaan, kuolemaan; en tiedä. Eräänä päivänä vain heräsin ja tajusin, että olet poissa. Tyhjät sanasi ja omat tyhjät sanani kaikuivat mielessäni, enkä osannut lopettaa itkemistä. Aurinko kai laski ja nousi, minulle se oli ihan sama ja ryömin syvemmälle, unohtaakseni, kuollakseni; onko sillä väliä? Eräänä päivänä, kun tunsin olevani lähellä lopullista pimeyttä, susi toi minulle syötävää. Ensiksi halusin vain jatkaa matkaani kohti unohdusta, pois valkohehkuisesta tuskasta. Mutta et luovuttanut, tökit minua kuonollasi ja palasit luokseni, vaikka työnsin sinut pois; kerta kerran jälkeen, kunnes suostuin syömään. Sanoit, me olemme lauma ja vastasin, me olemme lauma.

Elin kuin susi ja se sai minut unohtamaan hetkittäin piinavan tuskani. Se ei täysin hyväksynyt minua, se tiesi, että olen ihminen. Se tiesi, että voisin olla susi vain hetken, unohtaakseni. Ja minä hautauduin syvälle sen olemukseen; löysin turvan laumastamme. Hetkittäin näimme toisemme kuin kaksi sutta; juoksimme kuutamossa lumisia kukkuloita: saaliin vainu tuulessa ja pakkanen kipristää nenää. Varjo hankea vasten ja räjähdämme sen perään. Hengityksemme sekoittuu yössä, ja olemme lauma. Sinä sait taas saaliin ja tulen paikalle läähättäen, kun muristen avaat kanin vatsaa. Sinulla on lehmänhampaat, sanot minulle ja naurat silmilläsi. Tuuppaan sinut lumeen ja älähdän, kun hampaasi pureutuvat ihooni. Telmimme lumessa ja taas hetkeksi unohdan.

Eräänä päivänä tunsin hajun tuulessa, ja melkein muistin mikä se on. Raavin turkkiani ihmeissäni, se haju tuntuu kummalliselta sisältä. MIksi se haju tulee noin; kuin ampiainen, mistä ei pääse eroon ja ärsyttää. Mikä hätänä veli, kysyt ja katsot minua huolestuneena, silmissäsi rakkaus; valmiina puolustamaan laumaa kuolemaan asti.. En tiedä, mutta melkein muistan.. Mitä on muistaa veli, kysyt ja tunnen, kuinka hätäännyt. Niskakarvani nousevat pystyyn; juostaan! Ja niin pakenimme, oliko se vieras lauma; miksi pakenemme, kysyt. En osaa vastata, etkä kysy enää. Ja hetkeksi taas unohdan.

Ei ole eilistä, tänään ei ole huomenna. Tunne sisälläni on kuin haava, enkä voi lakata nuolemasta sitä. Se on kuin haaska, jota kiertelen melkein nälkään nääntyneenä, enkä kuitenkaan halua syödä; tiedän, että se on pilaantunutta lihaa.. Älä kiertele haaskaa veli, varoitat ja tiedän sinun olevan oikeassa. Minun pitäis unohtaa. Mitä tarkoittaa unohtaa?

En enää pysty nukkumaan enkä saalistamaan, minun on pakko löytää se haju. Mutta se on vaara, varoitat ja silmäsi kiiluvat. Näen niissä.. Pelkoa? Mutta sudet eivät pelkää.. Lähden pois muristen, enkä vastaa sinulle. Jäät katsomaan perääni, etkä seuraa ja tunnen kuinka hyväksyt pätökseni. Juoksen ja hetkeksi tunne hellittää; tuuli kasvoilla ja lumi käpälissä, se on nyt. Monta askelta myöhemmin näen sen, sen hajun, mistä veli varoitti. Se ei ole susi, se kulkee kahdella jalalla. Saalista? Ei, tämä on jotain muuta.. Lähestyn sitä kyyryssä hiipien ja tuulelta suojassa, ettei se haista läsnäoloani. Sen pesä on ihan vieressä ja nyt se suuntaa sinne. Annan sen mennä sisälle ja jolkotan lähemmäksi. Sisältä paistaa aurinko ja se kummastuttaa minua. Menen lähemmäksi ja näen pesään. Se.. Se on naaras.. Niskavillani nosuevat pystyyn kun tunne voimistuu. Mitä tämä on?! Käännyn paetakseni, mutta sinä oletkin siinä. Muista veli, sanot suru silmissäsi. Pelästyn, mitä tämä on vali? Muista veli ja juokse taas ihmisenä! Juokset pois luotani ja jätät lauman, en ymmärrä! Haluan seurata, mutta en pysty; en voi; nyt muistan, miekan kädessäni. Kuinka sen kärki laski ja kyyneleiset kasvoni kääntyivät kohti maata. Kuinka kilpi putosi kädestäni veriseen mutaan. Ja sinä olet siinä, halaat minua ja itken. Ulvon, missä on veljeni, mitä tapahtuu! Ja sinä olet siinä, hyräilet ja keinutat minua sylissäsi. Ja minä muistan.
 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Sinulla on myös kertomisen lahja, syvältä koskettava tarina.
Tää sun teksti pysäytti, koukutti niin että oli pakko lukea koko tarina. Ja jää vielä valitettavasti mietityttämäänkin. 
Todella kerronallinen tarina ja koukuttava! Jatkoa odotellessa ✨
 

Käyttäjän kaikki runot

Syntymäaika: 
20.2.1986
Runojen lukumäärä: 
10
saannot: 
Olen lukenut sivuston säännöt ja hyväksyn ne.
tietosuoja: 
Olen tutustunut sivuston tietosuojaselosteeseen.