Danilin

Peilistä minuun katsoo nainen rikottu,
hakattu ja päälle syljetty.

Sinä olet poissa nyt,
miksi minä vieläkin rikkiraiskattu?
Kätesi eivät enää kurkkuani kurista,
miksi minä vieläkin unissani huudan apua?

Ei enää juokse mustelmat pitkin kehoani,
sielun seinillä reikiä,
kuinka niitä voi korjata?

Pala palalta minut hajotit,
kuka palat takaisin liimaa yhteen?

Sinä olet nyt poissa,
pelkkä paha uni päässäni enää.

Mutta minä selvisin,
pelon alta piilosta löysin rohkeuden,
olen rikki,
mutta minulle on annettu päivä huominen,
päivä ilman kipua ja pelkoa.

Yhä minä pelkään,
mutta selviän,
teen rikkinäisestä ehjän ja kokonaisen.