Lajittele runot aakkosjärjestykseen
Näytä ilman arvosteluja
Näytä vain otsikot
Kylä muistamaton.
Menen ja tulen, olen metsän kätkössä, kylä joka tuntematon, minullekin varattu asunto, en vain tiedä missä. Kuljen ja etsin. Asioita uusia saapuu, ihmisiä joita en tunne. Katsellen kaikkea uutta polun varrelta. Rakennuksia sen vierellä. Elämälle tämä rakennettu paikka on. En vain tiedä missä. Niin tuttu, niin tuttu, mutta en vain muista missä.
Elämän päivä.
Tämäkin päivä kasvuaan kasvaa. Vuodesta vuoteen kasvaa. Kenelle tarkoitettu maailma tämä on. Ihmisille eläimille kasveille. Kuka tästä ilostuu kiertokulusta samanlaisesta. Mitä uutta se luo. Elämisen määrä järjetön. Luulisi moisen olevan turhaa. Tunteille vaiko mille tämä maa luotu on. Yksi aurinko, yksi maa. Vaan paljon elämää. Ehkä liikaakin. Raivaaja raivaa kiertokulkua tätä. Uusi kasvaa entisen sijaan luonnostaan. Vanha häviää maan tomuun. Kukin tahoillaan elelee tavallaan aikaansa asti. Kysymys, kelle merkityksen luo. Mihin tarvetta. Täällä sitä vain tarvotaan ja välistä mietitään, tätä kummaa asiaa. Vastausta vailla. Kuvitelmiin haaveisiin toiset rakentaa maailmansa. Parempaa vastausta vailla. Uskoakseen parempaan.
OLLA VAIN OLLA
Ei tämä niin kuin muutkaan tuonut mitään uutta. Olla vain olla. Aikani sille kaiken annan. Pohjaton kuilu. Mennä vain mennä. Sateen ruotima maa, kastetta. Tälle päivälle on yks syy lisää. Armopaloja, ne minua epätoivoissaan ruokkii. Mennyt on tää pää, järkeä vailla. Siltä se tuntuu. Huomisen lieskat. Särjetty sydän riekaleina, roikkuu kadulla runtelemana, vetäen itseään eteenpäin. Kujilla noilla ei yhtäkään katsojaa. Hävinnyt kuin tuhkana tuuleen on mun sydämein. Tuolla pienen paikan nään, ehkäpä siellä on koti, luulen niin. Vähän aikaa hyvin. Sitten unet nuo muuttuu, mustiksi syviksi. Sama kulku alkaa taas eikö missään oo turvapaikkaa lopullista. Variksetkin katolla nauraa. Eikö sulle oo ottajaa. Olethan omasta mielestäsi niin hyvä. Jossa sinua muut muka seuraa. Kuvitelmaa, erhettä kaikki, ei liion vakavasti otettavaa. Olet mennyttä. Kuka kehtaisi enää seuraasi tulla, olethan pelkkä nolla. Huudan tälle maalle. Pitäkää omanne jos olette niin hyvät. Tulkaa ja viekää, kukin tahoiltanne. Mutta en taida enää kelvata. Pitäisikö nauraa, itkuksi se kuitenkin muuttuisi. Istun tässä vain selkä seinää vasten, pidellen kylkeäni. Odotellen.
SE ON JUST SINULLE
En voi sanoin tuntein ilmaista mitä tunnen. Kipuni ilmaisen tuskaa sekaisin makaa maailmaani. Sinua tuntien sinua, ilman pohjaton maailmani elää. Eikä se herää. Älä silti pelkää, ei minua ole todella olemassa, josta todella suutelisin sinua. Hetken hiljaisuus, pako muualle, pakoa hiljaisuuteen. Tunnit kanssasi ja nämä hetket kalliita. Jätin ne muistoihin jossa ne kaunistuvat.
Ne perkeleet laulaa kotiovesi ulkopuolella. Olet niille nannaa. Viihdettä parempi maailman. Uskosi ottaa mukaansa, vie kauaksi kaikesta. Kauaksi kurottautuvat laulun sanat nää. Se tuntematon on, mitä ei tunne. Siispä ole valmis tämän maan ei muita kulkijoita, joita varoa saa. Unelmat, suruiset unet etsivät tuntijaa. Mitä ei tunne ei sillä merkitystä. Kuka tuntee tämän sanoman, merkitsee kaiken, muistoihin se jää, ajatuksiin. Rakentaa maailmansa, jota kaikki ei tunne, oma valtakuntansa herra on. Kukin soittaa omaa harppuaan. Moni kuuntelee ja uskoo sanomaasi. Olet rehellisempi kuin monet muut. Mustasi on tuntematon, olosi tuntematon. Ole sitä mitä olet. Mutta kukaan ei ole kuin sinä. Tunnet menneisyyden, tulevaisuuteen syvyyteen jatkuu matkasi tuntematon. Sieltä ei tunne kukaan, kaikki muu tänne jää. Vajoat pimeyteen, poissa muilta entisiltä kulkijoilta tutuilta. Unisiin tuntemattomiin maihin matkasi käy. Kadotuille maille, sanomaasi huudat. Olisiko silti kukaan kuulemassa itkuasi. Särkyneet itkevät toiveitaan joita muut ei kuule. Kellojaan kilisyttävät epäonniset, manoista tulleet. Tää päivänvalo ei heitä kohtaa. Omat epäsielunsa repivät heitä. Tietämättä olevansa epäsieluja, itse he itsensä repivät. Kuolemankellot soittavat viimeistä virttään. Manoille hautajaisten astuvat itkien. Lohdutusta kuoleman etsien. Kiroten luojaansa sisimmässään. Olevansa ensimmäisiään, omassa kuolemassaan. Kuka heidät vapauttaisi, jos he eivät itse sitä tee. Kuka seisoisi heidän rinnallaan ja näkisi heidän heikkoudensa. Hikisen vapinansa, peloissaan.>
11.12.2009
Routainen maaPalavan sateen routimasta maasta etsin sinua.
Kohtalo johdattakoon toistemme luo ja routainen maa räjähtäköön Rakkauden kukkaan.
Sateen routimassa maassa me kaksi.
Rakkaudemme tulinen laavavirta, sulattaa routaista maata.
Vuorten kätköissä meille paikka, jonka vehreys, tulinen sade kastellut.
Pientä polkua kulkien, pääsemme laaksoon, joka poissa muilta kulkijoilta.
Sieltä katsellen tumman punaista taivaanrantaa, näämme tulisen rakeisen sateen, joka sataa muulle maailmalle, meiltä poissa.>
11.12.2009
Paikka tuntematonNäillä mustilla käytävillä.
Nään ihmisiä häkeissään.
Menen ja tulen, olen metsän kätkössä, kylä joka tuntematon, minullekkin varattu asunto, en vain tiedä missä.
Kuljen ja etsin.
Asioita uusia saapuu, ihmisiä joita en tunne.
Katsellen kaikkea uutta polun varrelta.
Rakennuksia sen vierellä.
Elämälle tämä rakennettu paikka on.
En vain tiedä missä.
Niin tuttu, niin tuttu, mutta en vain muista missä.
>
05.06.2008
OLLA VAIN OLLAEi tämä niinkuin muutkaaan tuonut mitään uutta.
Olla vain olla.
Aikani sille kaiken annan.
Pohjaton kuilu.
Mennä vain mennä.
Sateen ruopima maa, kastetta.
Tälle päivälle on yks syy lisää.
Armopaloja, ne minua epätoivoissaan ruokkii.
Mennyt on tää pää, järkeä vailla.
Siltä se tuntuu.
Huomisen lieskat.
Särjetty sydän riekaleina, roikkuu kadulla runtelemana, vetäen itseään
eteenpäin.
Kujilla noilla ei yhtäkään katsojaa.
Hävinnyt kuin tuhkana tuuleen on mun sydämein.
Tuolla pienen paikan nään, ehkäpä siellä on koti, luulen niin.
Vähän aikaa hyvin.
Sitten unet nuo muuttuu, mustiksi syviksi.
Sama kulku alkaa taas eikö missään oo turvapaikkaa lopullista.
Variksetkin katolla nauraa.
Eikö sulle oo ottajaa.
Oothan omasta mielestäsi niin hyvä.
Jossa sinua muut muka seuraa.
Kuvitelmaa, erhettä kaikki, ei liion vakavasti otettavaa.
Olet mennyttä.
Kuka kehtaisi enää seuraasi tulla, olethan pelkkä nolla.
Huudan tälle maalle.
Pitäkää omanne jos olette niin hyvät.
Tukaa ja viekää, kukin tahoiltanne.
Mutta en taida enää kelvata.
Pitäisikö nauraa, itkuksi se kuitenkin muuttuisi.
Istun tässä vain selkä seinää vasten, pidellen kylkeäni.
Odotellen.
>
05.06.2008
SE ON JUST SINULLEEn voi sanoin tuntein ilmaista mitä tunnen.
Kipuni ilmaisen tuskaa sekaisin makaa maailmaani.
Sinua tuntien sinua, ilman pohjaton maailmani elää.
Eikä se herää.
Älä silti pelkää, ei minua ole todella olemassa, josta todella suutelisin sinua.
Hetken hiljaisuus, pako muualle, pakoa hiljaisuuteen.
Tunnit kanssasi ja nämä hetket kalliita.
Jätin ne muistoihin jossa ne kaunistuvat.>
27.05.2008
Rauhalle aikaaAnna aikaa särkyneille.
Jätä rauhaan pahalta.
Vie rauhan satamaan.
Tule turvaksein.
Näin sua huudan.
Anna edes vähän aikaa jaksaa.
Tätä loputonta matkaa.
Yksinäisen matkamiehen jatkaa.
Vie minut rauhasatamaan.
Ole onneni tuoja, surujeni viejä.>
30.04.2008
SuruhuntuMusta suruhuntu raskas viitta päällään, leijuu kohti karitsaa, ei paimenta näkyvissä.
Kulkee hiljaa leijuen usvassa, heikosti näkyy hänen varjonsa.
Tunne tämä nostaa pelkoaan, hakija tuntematon tulee tietämättä.
Noutaja ottaa omansa ja poistuu tietämättä.
Jättäen jälkeensä kalman hajun.
Kylmä kostea nousee pintaan.
Jää jäljelle vain ruumis kuollut josta henki viety pois.
Eikä kukaan tule kertomaan mihin mennyt on.
Raskas soutu alkaa ystävien.
Itku loputon.
Kysymysten aalto piiskaa mieltä.
Ei kertojaa sanojaa lohduttajaa.
Sieluni purteni tuntee tuskaa, purjeet avautuu, musta laiva lipuu mustuneissa vesissä.
Ei tietoa mihin tämä laiva lipuu tuulettomassa, purjeet auki ei tuulet käy, sakea usva ympärillä,epätietoisuudesta kertoo.
Pelko suruni rauhoittaa.
Väsynein mielin herään. Aukaisen silmäni jokainen kerätty muisto pakenee omaan satamaansa mustaan usvaiseen.>
30.04.2008
+kuolema+Suruharso peittyy iltaan pimeään.
Saapuu yö sysimusta.
Astun haudallesi kimppu ruusuja mustia.
Polvistun ja lasken kimpun.
Kyynelvirta valuu haudallesi, imeytyy mullan pintaan.
Toivon sielusi olevan lähelläin.
Ja kuulevan suruhuutoni.
En halua päästää irti.
Ei kuolema saa näin helposti voittaa.
Sytytän kynttilän, valoksi pimeyteen.>
30.04.2008
Elämän kortitElämän huono pelimies.
sainko vain huomot kortit, vai enkö osaakkaan pelata.
Kun jokaisen elämän pelin menetän.
Häviön karvas maku, nostaa palan kurkkuun.
Kortit loppuneena.
Kuolema voittaa liian helposti koko pelin.
Tälle elämälle kirjoitettu huono käsikirjoitus.
Pelaamassa ihminen, jolla ei hallussa elämän salat.
Virheitään ja valintojaan miettii.
Kaikki katoaa tuhkana tuuleen.
Rakkaus, omaisuus, läheiset.
Tämän pelin nimi on elämä, kuolemaksi se vaihtuu, kun viimeisen kortin pelaa.>
30.04.2008
SURUVAIPPA-Surulla on monet kasvot.
-Aika kultaa muistot.
-Aika parantaa.
-Kaikella on aikansa ja paikkansa.
-Suru, murhe, epätoivo ovat toistensa veljiä.
Suru kertoo sanomaansa, hiljaisin henkäyksin.
Kuuntelen enkä pysty sanomaan sanaakaan.
Suru peittää verhollaan, luo muistoja, unia, haaveita.
Itken itseni unelmiin.
Surun siivellä, nukut muistoihin.
Kunnioittaa hiljaisuuteen, surun haluan haihtuvan kaukaisuuteen.
Paras kaverini, ystäväni, vaihduit suruun.
Askel hidastuu, katse vaipuu kaikaisuuteen.
Takaisin et palaa enää koskaan.
Muistoissa, unissa, haaveissa elät.
Menit liian aikaisin rajan taa.
Älä mee.
Suru kertoo sanomaansa sumussa, usvassa, hiljaisin henkäyksin.
>
28.04.2008"SURUVAIPPA ON MYÖS PERHONEN" "ELÄMÄNPERHONEN" Jenni Vartiainen >Arvostelija: Airut05.06.2008 Lyhyestä virsi kaunisTein sen minkä tein ja sitä en tekemättömäksi saa vaikka kuinka haluan.
Rakennan niihin raameihin elämäni tekemättömän.
Tekemisiäni miettien yritän luoda uutta.
Parantaa hiljaisuudessa haavojani.
Yrittäen varovasti kurottautua takaisin elämään vaienneena.
Hiljaisena varovaisesti kulkien, tutkin uutta.
Oppia olemaan osana tätä maailmaa.
Hyväksymään sen ja tulla hyväksytyksi.
Haavat vanhat pitävät varovaisena.
Maailma elää omaa aikaansa ja minä omaani.
Toive että sieltä vielä minulle Rakkaus oikea löytyisi
ilman sokeutta.
>
Ajatus otteita elämästä. Rakkautta etsien kärsineenä epäonnistuneesta suhteesta jonka pohjana sokeus toiseen ihmiseen.
22.09.2007
Ajan siivellä
Kuljen ajan siivellä, katsellen maailmaa.
Omaani jo eläneenä haen uutta.
Rakkautta jo sammunutta.
Valoa pilvien lävitse etsien.
Elämä älä jätä minua yksin tähän maailmaan.
Aukaise ovia edessäni elämään.
Tällä pilvellä jolla seison.
Aurinkoa kohden tahdon mennä.
Lämmön tuntea elämän.
Pilvi lipuu kuin purjelaiva.
Myrskyssä, tyynessä, ajelehtien.
Pilveni lipuu ja sillä seison.
Joskus horjahtaa ja korjaan asentoani, jotta jaksan taas katsoa unelmiin.>>
17.07.2007
Elämää hohtavaa
Elämä kirkas se meitä ohjaa, polkuja ajatuksia hohtaa kohtaa, joskus kohtaa polkuja jotka pimeitä ajatus mustuu kaatuu ja pimeään kompastuu.
Matka jatkuu elämää kohden edessä polku joka johtaa.
Kirkas muuttuu mustaksi, ajatus kirkas pimeäksi.
Ajatus jatkaa reissuansa.
Maistuu matka omenalta kirpeältä.
On polkuja monia valita voi keralansa yhden, minne se johtaa.
Mitä siellä kohtaan, arvoitus vaan aavemainen.
Huominen eilistä viisaampi.
Huomaan lopulta elämä olikin umpikuja, polku joka johda ei mihinkään.
Unelmiin sammuu tää pää, ei askeleissa hohtoa.
Kirjo elämän vaiheillaan täyttää, jää tähän matkamies, ei askeltakaan enää, pimeään makaamaan jään.
Tuntureilla tuulee.>
17.07.2007
|
|
Airut 
