Punasydän ilmestyy 2 kertaa vuodessa. Lehden koko sisältö on vain jäsenten tekemää ja mukaan pääsee liittymällä jäseneksi Rakkusrunot ry:hyn.
Lehdestä vastaa
Rakkausrunot Ry 2010


Monen mielestä vappu on taitekohta, jossa vuodenaika vaihtuu viimeistään kevääksi. Siman ja tippaleivän äärellä mieli harhailee jo kesän tulevissa seikkailuissa ja kylmä talvi on enää vain kaukaiselta tuntuva muisto.
Tämänkertainen Punasydän – lehtemme on siis vappunumero ja samalla vuoden ensimmäinen lehti. Vaikka kesä onkin kynnyksellä, niin voit tämän numeron myötä palata vielä hetkeksi pikkujoulujen lämpimiin tunnelmiin. Kaikille omakustannekirjan tekoa harkitseville suosittelen lämpimästi haastattelujen pohjalta aiheesta koostamaamme juttua.
Toivottavasti viihdyt jälleen lehtemme parissa. Toivotamme Sinulle oikein mukavaa vappua ja aurinkoista kesänodotusta.
Kaipaamme lehteemme jatkuvasti uusia juttuja jäseniltämme. Otathan rohkeasti yhteyttä myös mikäli vakituinen toimittajuus kiinnostaa!
Vapputerveisin
Reeta Lehtonen
päätoimittaja