Pratu

Kuin vetäisi kivirekeä perässään

Taas on syksy ja kohta talvi! Joka vuosi se tulee, halusi tai ei.

Olen opetellut pitämään syksystä, niistä värikkäistä lehdistä. Kynttilöiden liekkien tunnelmasta, tummuvasta taivaasta. Kaikesta tuosta huolimatta, syksy on jotain minulle jotain ilkeää. Entä kun tulee aika jolloin puut ovat lehtensä pudottaneet ja oksat ovat suojattomia?

Olen usein miettinyt, että miksi syksy pelottaa. Ei ole masennusta, ei pimeyden pelkoa, ei sateen tuomaa tuskaa... Mitä se sitten on?

On ihmisiä, joille syksy on parasta aikaa ja mieleinen vuodenaika. He voivat tuntea kevään epämieluisaksi, raskaaksi. Me ihmiset olemme erilaisia; tunteemme ja tarpeemme ovat meidän omia.

Syksy valmistelee luontoa lepotilaan, miksei myös minuakin. On aika rauhoittaa mieli kesän runsauden jälkeen (kesävieraiden käynnitkin).

Luontokin rauhoittuu ja syksy valmistelee talven tuloon. (Onhan urheilijoillakin lepopäiviä.)

On aika kerätä voimia tulevaan. Talven astuessa portaille, ihmettelen, mihin katosi kesä. Talvella on aika levon, sitä se luontokin tekee - lepää. Kevät ja kesä tulevat takaisin. Talvella voi kuitenkin nauttia luonnon antamasta lumen mahdollisuudesta. Toiset pitävät siitä, toiset eivät. Yritän opetella pitämään talvesta, mutta se on vaikeaa.

Meillä on neljä vuodenaikaa ja jokaisessa on hyvät sekä huonot puolet.

Pysähdy ja nauti hetkestä.