2.5. 2009
Sisällysluettelo
Punasydän-lehden no 2

Tekijät

Punasydän ilmestyy 2 kertaa vuodessa. Lehden koko sisältö on vain jäsenten tekemää ja mukaan pääsee liittymällä.

Lehdestä vastaa
Rakkausrunot Ry 2009


Yhteinen

Silmäni lepäävät silmissäsi
ajatukseni ajatuksissasi
huuleni huulillasi makeilla,

missä olemme
mitä teemme
houkutellen unelmia sydämiimme.

Kevyesti höyhenen kosketuksella
muistiini tallennan piirteesi lämmön
tuoksusi puhtaan huumaavan,

silmissäsi värähdys
tunteen leimahdus
odotuksen hehku poskillasi.

Sinä ja minä haaveissa ajatuksien
yhdessä unissa unelmien
tässä ja nyt.

Pratu (2005)



Katse kohti kesää.

Kevät on täällä viimein! Leskenlehdet ovat viimein ilmestyneet ainakin Helsingin aurinkoisimmille tienpientareille ja monen nenää kutittavaa katuhiekkaa puhdistetaan pois kovalla kiireellä. Yksi varma ja ilahduttava kevään merkki ovat myös runosivustollemme leskenlehtien lailla ilmestyvät lukuisat kevätrunot. Teksteissä kuvataan moninaisesti kevätluonnon ihmeitä; saapuvia muuttolintuja ja lumen sulamista sekä tietysti - sitä Rakkautta. Mielletäänhän kevät yleisesti rakkauden vuodenajaksi ja mikä olisikaan luontevampi tapa kertoa siitä kuin runo!

Käsilläsi on nyt Rakkausrunot Ry:n toinen Punasydän – lehti. Paljon muutoksia on tehty ja ensimmäisen lehden tekemisestä ja käytöstä saadun kokemuksen perusteella lehti päädyttiinkin toteuttamaan web -julkaisuna.

Lehden sisältö on pyritty pitämään monipuolisena. Mukana on asiaa yhdistyksestämme ja sen toiminnasta mutta vastapainoksi löydät siitä myös keveämpää luettavaa. Sisältöä on pyritty kehittämään saadun palautteen pohjalta jota kerättiin mm. helmikuussa toteutetussa jäsenkyselyssä. Tuon kyselyn tuloksista voit lukea tarkemmin sivulta 9. Otamme mieluusti vastaan palautetta myös tästä numerostamme.

Toivotamme Sinulle aurinkoisia, luovuutta hersyttäviä kevätpäiviä.

Toivottavasti viihdyt lehtemme parissa!Neeri

 

Reeta Lehtonen
päätoimittaja

Rakkausrunot Ry:n varapuheenjohtaja